Köyhemmän miehen sinettisormus

Sarvas-sormus sinettisormus pronssisormus kantasormus metallinetsin löytö
n. 1500-1600  ●  pronssia    löytöpaikka: Päijät-Häme


Jo antiikin aikana käyttöön otettu sinettisormus oli pitkään paremman väen välttämätön tarvekalu. Omistajan tai suvun vaakunalla tai tunnuksella varustetulla sormuksella kuvioitu sinetti oli aikoinaan ainoa laillinen tapa jolla aateliset ja porvarit saattoivat todistaa kirjeidensä ja sopimustensa aitouden. Sinettisormus oli samalla tietysti myös kadehdittu statussymboli, eihän sellaisia tavallisella rahvaalla ollut.

1500-luvulla käsityöläiset keksivätkin iskeä tähän markkinarakoon: alettiin myydä talonpojille sarjatyönä valmistettuja sormuksia, jotka muistuttivat oikeita sinettisormuksia! Sormusten kantoihin oli karkeasti kaiverrettu erilaisia kuvia, joiden aiheet oli usein kopioitu keskiaikaisista venäläisistä rahoista, ja jotka vaihtelivat tarueläimistä ihmishahmoihin ja geometrisiin kuvioihin. Kullan tai hopean sijasta sormukset olivat yleensä edullisempaa kupariseosta. 

Tällaisen sormuksen kanssa kelpasi näyttäytyä kylillä ja painella arvokkaan näköisiä sinettejä - tosin yleensä viereen lisättyjen nimikirjainten kanssa, siltä varalta että joku muukin kyläläinen oli sattunut ostamaan kiertelevältä kauppiaalta samanlaisen sormuksen.

Sormustyypin epävirallinen nimi on tarttunut Pekka Sarvakselta, joka tutki niitä 70-luvulla. Tuolloin sormuksia oli löydetty Suomesta viitisenkymmentä kappaletta. Metallinetsinharrastajien ansiosta määrä lienee kasvanut siitä jo aika paljon, sen verran on löytökuvia harrastajafoorumeilla postailtu. Mutta ei näihinkään sormuksiin kaikilla ollut varaa, ja vaikka tässäkin tekstissä tuli vähän vähäteltyä niiden arvokkuutta, ovat ne kuitenkin aitoa käsityötä 400-500 vuoden takaa, ja useimmiten oikein vaikuttavan näköisiä esineitä.

Sarvas-sormusten valmistus alkoi hiipua 1600-luvun loppua kohden, kun keskiajalta asti jatkunut sormusten kulta-aika alkoi olla ohi, ja sinettisormuksistakin siirryttiin vyöllä roikkuviin kahvallisiin sinettileimasimiin ja lopulta allekirjoituksiin. 

Oman löytöni alkuperäinen omistaja on näköjään päätynyt hankkimaan lohikäärmeen kuvalla varustetun mallin, joka tuntuu olleen yksi bestsellereistä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Virkapuvun napit

Kukkanapit

Jauhosinetit

Tipat

Pipari

Klipat

Viikinkikauppiaan rahakätkö

Taikarahat

Viikinkikauppiaan virallinen standardipunnus