Tekstit

Virkapuvun napit

Kuva
Jos löydät mullasta paksun, kuperan napin, jossa on jykevä kiinnityslenkki, ja jonka halkaisija on 2-2,5 cm, olet saattanut löytää Venäjän vallan aikaisen virkapuvun napin. Usein napissa on jokin kuva: kotka, vaakuna, numero tai kyrillisiä kirjaimia. Osa napeista oli koristelemattomia, mutta sellaisenkin saattaa tunnistaa virkanapiksi takapuolella mahdollisesti näkyvästä valmistajan nimestä. Tämän tyyppisiä nappeja käytettiin sekä siviilivirkamiesten että sotilaiden puvuissa. Autonomian ajan virkamiehillä oli Suomessa tiukka virallinen arvojärjestys, joka käsitti 14 eri arvoluokkaa ja lähes 300 arvonimeä. Kymmenen ylimmän luokan virkamiehiä koski virkapukupakko, ja jokaisella oli viimeistään vuodesta 1839 asti oma, asetuksessa hyvin yksityiskohtaisesti määritelty virkapuku nappeineen. Pukujen mallit myös muuttuivat tuona aikana useaan kertaan, joten nappeja on valmistettu jo Suomenkin viranomaisten käyttöön melkoinen määrä. Erilaisia viranhaltijoita ja sotilaita asui joka puolella maat

Kukkanapit

Kuva
n. 1700-luvun loppu - 1900 ●  useimmiten messinkiä ●  löytyy joka puolelta Missä päin Suomea sitten peltoa kuopsutteletkin, tulet ennen pitkää törmäämään nappiin, jonka keskellä on tyylitelty kukkakuvio ja jonka reunaa kiertää vinoviiva- tai pistekoristelu. Tämä kukkanapiksi ristitty, melkein jokaiselle metallinetsijälle tutuksi käynyt sympaattinen ilmestys esiintyy paikoitellen hyvinkin runsaana sekä Suomessa että Ruotsissa. Kyseinen nappimalli on siis selvästi ollut aikoinaan suosittu muotitrendi. Mistä ihmeestä tällaiset nappimäärät ovat peräisin? Kovin vanhaa perua näin yleiset löydöt eivät voi olla, sillä metallinapit olivat pitkään ylellisyyttä, josta sai nauttia ainoastaan yhteiskunnan harvalukuinen kerma. Eikä kyse ollut pelkästään siitä, ettei rahvaalla ollut varaa hankkia metallisia nappeja, vaan aikoinaan tiukassa sääty-yhteiskunnassa vaatetuksella oli myös tärkeä tehtävä erottaa eri luokkiin kuuluvat ihmiset toisistaan: alempiarvoinen ei saanut käyttää ylempiarvoiselle kuul

Surusormus

Kuva
n. 1650-1800 ●  kultaa  ●  löytöpaikka: Päijät-Häme Niin kuin kuninkailla on aina ollut tapana, halusi myös Englannin kuningas Kaarle I kovasti sotia naapurimaittensa kanssa. Lähinnä Ranskan kanssa, mikä ranskalaiset tuntien on tietenkin täysin ymmärrettävää. Jostain syystä parlamentti oli kuitenkin nihkeä rahoittamaan hänen sotiaan. Näkemyserot kulminoituivat lopulta siihen, että sekä parlamentti että kuningas kasasivat omat armeijansa ja aloittivat keskenään sisällissodan. 1600-luvulla politiikka nimittäin otettiin vielä vakavasti - nykydemokratioissahan vastaavat pikkukiistat käsiteltäisiin tylsästi äänestämällä. Kaarlelle kävi kuitenkin huonosti: hän hävisi sodan parlamenttiaan vastaan ja hänet mestattiin vuonna 1649.  Kuninkaalla oli kuitenkin myös kiihkeitä kannattajia, jotka keksivät näyttää surevansa idolinsa poismenoa ja samalla osoittaa mieltään parlamentarismia vastaan teettämällä kuninkaan muistoksi itselleen sormukset. Tuohon aikaan sormukset olivat muutenkin kovassa huudo

Kirjapainolaatat

Kuva
1899 - n. 1960-luku ●  kirjasinmetallia (lyijy, antimoni, tina)  ●  löytöpaikka: useita Yllättävän monesta paikasta eri puolilta maata löytyy erikoisesta tummanharmaasta metallista tehtyjä pieniä metallilaattoja, joiden leveällä sivulla on kohoviivat. Kun katsoo tarkemmin, näkyy levyn pitkässä kapeassa reunassa pieniä kohoumia. Vielä tarkemmin katsoessa huomaa että kohoumat ovat kirjaimia.  Kun kirjapaino 1400-luvulla keksittiin, tuli kirjojen kopioimisesta melkoisen paljon nopeampaa ja halvempaa verrattuna aiempaan menetelmään, jossa palkattiin muutamia munkkeja kopioimaan jokainen kirja käsin. Mutta painamiseen tarvittavien painolaattojen valmistus oli silti vielä aikaa vievää puuhaa, koska jokainen ärsyttävän pieni kirjainmerkki piti asetella painolevyihin yksitellen. Tämä näpertely jatkuikin sitten peräti 400 vuotta, ennen kuin kirjoituskoneen keksiminen sai muutaman herran pohtimaan voisiko painolevytkin vain jotenkin kätevästi naputella näppäimillä kasaan. Vuonna 1886 kellosepän

Viikinkikuninkaan kopioraha

Kuva
n. 1000 ●  hopeaa  ●  löytöpaikka: Päijät-Häme Niin kuin ehkä tiedättekin, olin jo aiemmin onnistunut löytämään hopearahoja, jotka kuningas Ethelred II oli lyöttänyt Brittein saarilla noin 1000 vuotta sitten. Tai siis en tainnut kertoa tarkemmin, mutta tuolla niitä näkyi: ( https://mullastamaan.blogspot.com/2020/06/viikinkien-hopearaha-aarre.html ). Siksi tämäkin raha näytti heti löytyessä tutulta. Mutta jotain outoa siinä tuntui kuitenkin olevan, kun tarkemmin katsoi.  Kansallismuseon rahakammion intendentti Frida Ehrnsten kertoikin heti kuvan nähtyään, että kyseessäpä ei olekaan aito Ethelred. Tällä kertaa ei kuitenkaan ollut syytä pettyä, vaikka tavara paljastui kopioksi! Raha heti löytämisen jälkeen. Ihan täytyi hetkeksi istahtaa ihailemaan mitä maa taas lahjoitti. Kun Ethelred II alkoi Englannin kuninkaaksi, olivat viikingit olleet saarella tuttuja vieraita jo parin sadan vuoden ajan. Ajoittain viikingit olivat ryöstelleet englantilaisia, ja välillä taas eläneet sopuisina naapurei

Pipari

Kuva
1757-1796 ●  kuparia  ●  löytöpaikka: eri puolilta Jonkinasteisen legendaarisuuden sekä numismaatikko- että piipparointipiireissä on saavuttanut tämä piparkakuksi nimetty 5 kopeekan kolikko. Suurimmillaan 4,4-senttinen raha tosiaan alkaa jo lähennellä keskivertojoululeivonnaisen kokoa, paitsi että painoa sillä on keskimäärin reilut 50 grammaa. Venäläisten tunnetusti joustavan toleranssin johdosta rahan paksuus tosin vaihtelee niin paljon että paino saattaa heittää jopa parikymmentä grammaa suuntaan tai toiseen. Kolikon lyöminen aloitettiin keisarinna Elisabetin aikana 1757, ja kaunista perinnettä jatkoivat ensin Pietari III ja sitten Katariina Suuri vuoteen 1796 asti. Rahan löytäminen maasta on hieno ja suositeltava kokemus kaikille. Eikä se ole edes vaikeata, sillä tuon kokoisen kuparimötikän antama signaali ei helposti jää huomaamatta huonommallakaan etsimellä - kunhan ensin sattuu osumaan siihen kohtaan maanpintaa jossa kyseinen raha sijaitsee, ja sehän taas ei vaadi kuin jalkatyötä

Kolikoita pitkin peltoja

Kuva
1500-1900 ●  kuparia ja hopeaa  ●  löytöpaikka: melkein mistä vain Jos sekoat, ja alat haravoida peltoja metallinetsimellä, päädyt luultavasti jossain vaiheessa pohtimaan harrastajien yleistä mysteeriä: "Miten ihmeessä kaikki nuo vanhat rahat tänne pellolle ovat päätyneet?" Vanhoja kolikoita kun löytyy käytännössä melkein kaikilta pidempään käytössä olleilta alueilta, ja on ollut aika yllättävää nähdä niiden määrä ja ikä. Olen sillä(kin) tavalla omituinen, että olen alusta asti merkinnyt löytämäni vanhat kolikot muistiin taulukko-ohjelmaan (joo joo, tiedän, ei saa nauraa). Niinpä voin nyt jakaa ainutlaatuista nörttitilastotietoa peltokolikoiden esiintymisestä! Tilaston yleistettävyys lienee toki heikko, ja numerot vaihtelevat varmasti paljon eri puolilla maata, mutta tällaista on nyt ainakin osunut kelan alle yhdellä etsijällä, joka on kolunnut erilaisia peltoja lähinnä Uudellamaalla ja Päijät-Hämeessä. Tähän päivään mennessä olen löytänyt yli 100-vuotiaita rahoja sattumalta

Jauhosinetit

Kuva
N. 1830-? ●  lyijyä  ●  löytöpaikka: vähän joka puolella Peltojen vakiolöytöjä ovat valkoiseksi hapettuneet lyijysinetit. Ne eivät valitettavasti yleensä ole peräisin kuninkaiden ja aatelisten keskiaikaisista kirjeistä, niin kuin jokainen löytäjä tietenkin ensimmäiseksi ajattelee. Lyijysinettejä on käytetty aikojen kuluessa monenlaisissa yhteyksissä sinetöimään säkkejä, paketteja, kangaspakkoja tai pulloja, ja varmistamaan ettei tavaraa ole matkalla hävinnyt tai muuten vaan antamaan pakkaukselle lisää hohtoa. Useimmat löytösinetit, joiden alkuperä on selvinnyt, näyttäisivät kuitenkin olevan niinkin tylsän arkisesta asiasta kuin jauhosäkistä. Kun ajattelee lähimenneisyyden Suomea, ajattelee helposti lainehtivien viljapeltojen täyttämää maaseutua. Mutta todellisuudessa suomalaiset eivät ole läheskään aina olleet omavaraisia viljan suhteen. Vielä 1700-luvulla kotimainen vilja riitti aika hyvin, ja katovuosistakin selvittiin jotenkuten kruununvarastojen avulla. Mutta 1830-luvun katovuosien