Tekstit

Tipat

Kuva
n. 1380-1717  ●  hopea (myös kupari ja kulta) Pietari Suuren aikainen kopeekka, lyöty Moskovassa Kadashevskin rahapajalla 1702 (0,28g). Maasta löytyvien rahojen joukossa on klippojen ( https://mullastamaan.blogspot.com/2021/12/klipat.html ) lisäksi toinenkin erikoisempi rahatyyppi, joka silloin tällöin osuu metallinetsijöiden kelan alle. Nimittäin Venäjällä käytössä ollut hopeinen tipparaha, jonka silmiinpistävimpiin ominaisuuksiin kuuluu sen pienuus. Tipat ovat muutenkin ulkonäöltään karumpia kuin tavalliset kolikot, ja varsinkin kuluneina niitä voi olla vaikea edes tunnistaa rahaksi. Erityisen hienoja löytöjä siis!

Klipat

Kuva
1518-1627 ●  hopea, kupari ja kulta    Löytämäni neljän ja kahden markan hopeaklipat Juhana III:n ajalta. Kun ihmiskunta aikoinaan jostain syystä päätti alkaa käyttää harvinaisia metalleja maksuvälineenä, huomattiin pian että metallin määrän punnitseminen oli hankalaa ja hidasta, ja aiheutti todennäköisesti pitkiä jonoja kassoille. Pulma ratkottiin tekemällä metallinpaloista standardikokoisia, lyömällä niihin leima jossa ilmaistaan metallin määrästä takuuseen menevä taho, ja toivomalla että kauppakumppani uskoo leimaa. 

Pipari

Kuva
1757-1796 ●  kuparia  ●  löytöpaikka: eri puolilta Hyväkuntoisin löytämäni pipari ei ole kovin hyväkuntoinen. Jonkinasteisen legendaarisuuden sekä numismaatikko- että piipparointipiireissä on saavuttanut tämä piparkakuksi nimetty 5 kopeekan kolikko. Suurimmillaan 4,4-senttinen raha tosiaan alkaa jo lähennellä keskivertojoululeivonnaisen kokoa, paitsi että painoa sillä on keskimäärin reilut 50 grammaa. Venäläisten tunnetusti joustavan toleranssin johdosta rahan paksuus tosin vaihtelee niin paljon että paino saattaa heittää jopa parikymmentä grammaa suuntaan tai toiseen. Rahan löytäminen maasta on hieno ja suositeltava kokemus kaikille. Eikä se ole edes vaikeata, sillä tuon kokoisen kuparimötikän antama signaali ei helposti jää huomaamatta huonommallakaan etsimellä - kunhan ensin sattuu osumaan siihen kohtaan maanpintaa jossa kyseinen raha sijaitsee, ja sehän taas ei vaadi kuin jalkatyötä. Itse olen onnistunut osumaan oikeaan koordinaattiin nyt neljästi. Valitettavasti vaan rahojen kunto

Virkapuvun napit

Kuva
n. 1800-1917  ●  lähinnä messinkiä tai rautaa kulta- tai hopeapinnoitteella. Löytämiäni nappeja. Jos löydät mullasta paksun, kuperan napin, jossa on jykevä kiinnityslenkki, ja jonka halkaisija on 2-2,5 cm, olet saattanut löytää Venäjän vallan aikaisen virkapuvun napin. Usein napissa on jokin kuva: kotka, vaakuna, numero tai kyrillisiä kirjaimia. Osa napeista oli koristelemattomia, mutta sellaisenkin saattaa tunnistaa virkanapiksi takapuolella mahdollisesti näkyvästä valmistajan nimestä. Tämän tyyppisiä nappeja käytettiin sekä siviilivirkamiesten että sotilaiden puvuissa.

Kukkanapit

Kuva
n. 1700-luvun loppu - n. 1800-luvun loppu ●  useimmiten messinkiä ●  löytyy joka puolelta Löytämiäni kukkanappeja. Missä päin Suomea sitten peltoa kuopsutteletkin, tulet ennen pitkää törmäämään nappiin, jonka keskellä on tyylitelty kukkakuvio ja jonka reunaa kiertää vinoviiva- tai pistekoristelu. Tämä kukkanapiksi ristitty, melkein jokaiselle metallinetsijälle tutuksi käynyt sympaattinen ilmestys esiintyy paikoitellen hyvinkin runsaana sekä Suomessa että Ruotsissa.

Surusormus

Kuva
n. 1650-1800 ●  kultaa  ●  löytöpaikka: Päijät-Häme Niin kuin kuninkailla on aina ollut tapana, halusi myös Englannin kuningas Kaarle I kovasti sotia naapurimaittensa kanssa. Lähinnä Ranskan kanssa, mikä ranskalaiset tuntien on tietenkin täysin ymmärrettävää. Jostain syystä parlamentti oli kuitenkin nihkeä rahoittamaan hänen sotiaan. Näkemyserot kulminoituivat lopulta siihen, että sekä parlamentti että kuningas kasasivat omat armeijansa ja aloittivat keskenään sisällissodan. 1600-luvulla politiikka nimittäin otettiin vielä vakavasti - nykydemokratioissahan vastaavat pikkukiistat käsiteltäisiin tylsästi äänestämällä. Kaarlelle kävi kuitenkin huonosti: hän hävisi sodan parlamenttiaan vastaan ja hänet mestattiin vuonna 1649.  Kuninkaalla oli kuitenkin myös kiihkeitä kannattajia, jotka keksivät näyttää surevansa idolinsa poismenoa ja samalla osoittaa mieltään parlamentarismia vastaan teettämällä kuninkaan muistoksi itselleen sormukset. Tuohon aikaan sormukset olivat muutenkin kovassa huudo

Kirjapainolaatat

Kuva
1899 - n. 1960-luku ●  kirjasinmetallia (lyijy, antimoni, tina)  ●  löytöpaikka: useita Löytämiäni kirjapainolaattoja, lähinnä Vantaalta. Yllättävän monesta paikasta eri puolilta maata löytyy erikoisesta tummanharmaasta metallista tehtyjä pieniä metallilaattoja, joiden leveällä sivulla on kohoviivat. Kun katsoo tarkemmin, näkyy levyn pitkässä kapeassa reunassa pieniä kohoumia. Vielä tarkemmin katsoessa huomaa että kohoumat ovat kirjaimia.  Kun kirjapaino 1400-luvulla keksittiin, tuli kirjojen kopioimisesta melkoisen paljon nopeampaa ja halvempaa verrattuna aiempaan menetelmään, jossa palkattiin muutamia munkkeja kopioimaan jokainen kirja käsin. Mutta painamiseen tarvittavien painolaattojen valmistus oli silti vielä aikaa vievää puuhaa, koska jokainen ärsyttävän pieni kirjainmerkki piti asetella painolevyihin yksitellen. Tämä näpertely jatkuikin sitten peräti 400 vuotta, ennen kuin kirjoituskoneen keksiminen sai muutaman herran pohtimaan voisiko painolevytkin vain jotenkin kätevästi nap

Viikinkikuninkaan kopioraha

Kuva
n. 1000 ●  hopeaa  ●  löytöpaikka: Päijät-Häme Niin kuin ehkä tiedättekin, olin jo aiemmin onnistunut löytämään hopearahoja, jotka kuningas Ethelred II oli lyöttänyt Brittein saarilla noin 1000 vuotta sitten. Tai siis en tainnut kertoa tarkemmin, mutta tuolla niitä näkyi: ( https://mullastamaan.blogspot.com/2020/06/viikinkien-hopearaha-aarre.html ). Siksi tämäkin raha näytti heti löytyessä tutulta. Mutta jotain outoa siinä tuntui kuitenkin olevan, kun tarkemmin katsoi.  Kansallismuseon rahakammion intendentti Frida Ehrnsten kertoikin heti kuvan nähtyään, että kyseessäpä ei olekaan aito Ethelred. Tällä kertaa ei kuitenkaan ollut syytä pettyä, vaikka tavara paljastui kopioksi! Raha heti löytämisen jälkeen. Ihan täytyi hetkeksi istahtaa ihailemaan mitä maa taas lahjoitti. Kun Ethelred II alkoi Englannin kuninkaaksi, olivat viikingit olleet saarella tuttuja vieraita jo parin sadan vuoden ajan. Ajoittain viikingit olivat ryöstelleet englantilaisia, ja välillä taas eläneet sopuisina naapurei

Kolikoita pitkin peltoja

Kuva
n. 1500-1900 ●  kuparia ja hopeaa  ●  löytöpaikka: yllättävän useasta paikasta Pelloilta löytämiäni kolikoita. Jos sekoat, ja alat haravoida peltoja metallinetsimellä, päädyt luultavasti jossain vaiheessa pohtimaan harrastajien yleistä mysteeriä: "Miten ihmeessä kaikki nuo vanhat rahat tänne pellolle ovat päätyneet?" Vanhoja kolikoita kun löytyy käytännössä melkein kaikilta pidempään käytössä olleilta alueilta, ja on ollut aika yllättävää nähdä niiden määrä ja ikä. Olen sillä(kin) tavalla omituinen, että olen alusta asti merkinnyt löytämäni vanhat kolikot muistiin taulukko-ohjelmaan (joo joo, tiedän, ei saa nauraa). Niinpä voin nyt jakaa ainutlaatuista nörttitilastotietoa peltokolikoiden esiintymisestä! Tilaston yleistettävyys lienee toki heikko, ja numerot vaihtelevat varmasti paljon eri puolilla maata, mutta tällaista on nyt ainakin osunut kelan alle yhdellä etsijällä, joka on kolunnut erilaisia peltoja lähinnä Uudellamaalla ja Päijät-Hämeessä. Tähän päivään mennessä olen l

Jauhosinetit

Kuva
n. 1830 - n. 1900-luvun puoliväli ●  lyijyä  ●  löytöpaikka: vähän joka puolella Löytämiäni lyijysinettejä. Peltojen vakiolöytöjä ovat valkoiseksi hapettuneet lyijysinetit. Ne eivät valitettavasti yleensä ole peräisin kuninkaiden ja aatelisten keskiaikaisista kirjeistä, niin kuin jokainen löytäjä tietenkin ensimmäiseksi ajattelee. Lyijysinettejä on käytetty aikojen kuluessa monenlaisissa yhteyksissä sinetöimään säkkejä, paketteja, kangaspakkoja tai pulloja, ja varmistamaan ettei tavaraa ole matkalla hävinnyt tai muuten vaan antamaan pakkaukselle lisää hohtoa. Useimmat löytösinetit, joiden alkuperä on selvinnyt, näyttäisivät kuitenkin olevan niinkin tylsän arkisesta asiasta kuin jauhosäkistä. Kun ajattelee lähimenneisyyden Suomea, ajattelee helposti lainehtivien viljapeltojen täyttämää maaseutua. Mutta todellisuudessa suomalaiset eivät ole läheskään aina olleet omavaraisia viljan suhteen. Vielä 1700-luvulla kotimainen vilja riitti aika hyvin, ja katovuosistakin selvittiin jotenkuten kru

Keskiaikaisen riippulukon avain

Kuva
1300-luku ●  pronssia  ●  löytöpaikka: Fiskars ...ja Halikko Ja taas joutui kyselemään tunnistusapua muilta harrastajilta kun tämä mikätin oli pellosta noussut. Se on hienosti patinoitunut, ja näytti vanhalta ja vaikuttavalta, mutta käyttötarkoitus ei olisi ihan heti ilman apua auennut. Löytöpaikka oli lähellä Fiskarsin ruukkia, ja ajattelin ensin että se oli joko itse väsätty varaosa johonkin ruukin säätölaitteeseen, tai sitten pudonnut ohilentäviltä muinaisilta humanoideilta.  Mutta harrastajafoorumin ehdotuksen perusteella tehty googlailu vahvisti, että kyseessä on tosiaankin avain 1300-luvulta. Keskiaikaisia löytöjä ei missään päin maata hirveästi nouse, ja tämä on siksikin yksi jännimpiä löytöjäni. Löytöpaikkakin on erikoinen, sillä Fiskarsin ruukki perustettiin vasta 1649. Avain lienee siis jonkun lähistöllä sijainneen Torbyn kylän asukkaan perunakellarin lukosta, tai sitten Fiskarsin ruukin turvajärjestelmien toimittaja on saanut myytyä perustaja Peter Thorwöstelle todella vanhe

Viikinkikauppiaan rahakätkö

Kuva
862-1002 ●  hopeaa  ●  löytöpaikka: Päijät-Häme Viikinkien valuutta oli hopea, ja hinnat määriteltiin hopean painossa (kts. myös https://mullastamaan.blogspot.com/2020/06/viikinkikauppiaan-punnus-2.html ). Maksuksi kelpasi siis periaatteessa millainen hopeamöykky tahansa, kunhan se painoi tarpeeksi, mutta arvostetuin formaatti oli arabialainen dirhemi. 1   Näiden Lähi-idässä lyötyjen rahojen hopeapitoisuus oli tunnetusti korkea ja viikingit taisivat arvostaa niiden ulkonäköäkin, koska niitä käytettiin myös koruina. 2 Tutkijat ovat arvioineet, että viikinkien arabiankaupan ansiosta dirhemeitä virtasi pohjolaan yhteensä noin neljännesmiljoona kappaletta, suurin osa 800- ja 900-luvuilla. Mutta jostain syystä niiden tuonti tyrehtyi käytännössä kokonaan noin vuoden 1000 paikkeilla. Epäilen että joku viikinki onnistui simapäissään suututtamaan tuolloisen kalifin, Al-Qadirin, joka siksi kielsi kaupankäynnin moisten barbaarien kanssa, mutta teoriani tueksi ei vielä ole löydetty arkeologista to

Martan lusikka

Kuva
1917 ●  hopeaa  ●  löytöpaikka: Mäntsälä Oskari Ojamo osti Mäntsälästä vuonna 1914 Maisalan tilan, ja otti vaimokseen naapurista Junttilan tilalta nuoren Martta Marian. Vuonna 1932 Oskari myi tilan pois. Jossain siinä välissä Martta oli ehtinyt hukata pellolle hienon lusikkansa, Suomi-sarjan hopeisen kahvilusikan, jonka Akseli Gallen-Kallela oli suunnitellut muutamia vuosia aiemmin.  Tarjoiliko Martta heinäpellolle kahvit oikein hopealusikoiden kera? Ei kai sentään – vaikka enhän minä tietysti tiedä miten hienoa väkeä Ojamot olivat.  Veikkaan kuitenkin että lusikan tie kumpujen kätköihin on ollut proosallisempi: ennen kunnallista jätehuoltoa ja kierrätystä  keittiön nurkassa oli ämpäri, johon kaadettiin kaikki talossa syntynyt vähänkin maatuva jäte, ja joka käytiin tyhjentämässä talon taakse tunkiolle. (Vähemmän maatuva jäte kuskattiin vähän kauemmas pusikkoon). Sinne tyhjennettiin siis rikkalapiot, ruuan tähteet, lasten potat ja ties mitä. Tunkion pohjalta maatunut aines sitten kuljet

al-Musta'in billahin dirhemi

Kuva
862-866  ●   hopeaa   ●   löytöpaikka: Päijät-Häme 800-luvun puolivälin jälkeen abbasideilla ei mennyt vahvasti. Heidän arabiklaaninsa oli kyllä pysynyt vallassa jo yli 100 vuotta, ja abbasidien kalifaatin alue käsitti silloin käytännössä koko Lähi-idän, suuren osan Afrikan pohjoisrannikkoa ja jopa osia nykyisestä Italiasta. Abbasideja pidettiin myös itsensä profeetta Muhammedin perillisinä, ja siksi erityisen kovina jätkinä. Mutta käytännössä he joutuivat tottelemaan kiltisti erilaisia öykkäröiviä sotilasryhmiä - pääasiassa turkkilaisia, jotka olivat lyhyessä ajassa murhanneet jo kaksi aiempaa kalifia. Sen jälkeen, vuonna 862, turkkilaiset heittivät vallanperimysvuorossa olleen al-Mu’tazzin vankilaan, ja nostivat kalifiksi tämän serkun, parikymppisen al-Musta’inin. Meno kalifaatissa jatkui kuitenkin niin levottomana, että kolmen vuoden kuluttua uusi kalifimme, joka oli ottanut hallitsijanimekseen al-Musta'in billah, sai tarpeekseen ja karkasi pääkaupungista Samarrasta Bagdadiin, e

Hopeamitali hiihdosta

Kuva
  Ehkä 1895 tai sitten ei  ●  hopeaa   ●   löytöpaikka: Sipoo Varhaisnuorisoa ollessani osallistuin kerran tilapäisessä mielenhäiriössä hiihtokilpailuun ja tulin toiseksi. Kaikki ihmettelivät että olinkin yllättäen niin hyvä - itse kaikkein eniten. Mutta en minä vaan saanut mitään tällaista älyttömän hienoa oikeaa hopeamitalia!  Vähän kyllä ihmettelin myöhemmin kun tajusin että tullakseni toiseksi minun olisi käytännössä pitänyt ohittaa matkalla muutamia kanssakilpailijoita, mutta en ollut ohittanut ketään. Muutenkin maali tuntui ilmestyneen eteen yllättävän pian. Jälkeenpäin aloin olla varma että olin vahingossa oikaissut jossakin kohtaa. Epäily vahvistui, kun minut lähetettiin menestykseni johdosta piirinmestaruuskisoihin, ja hävisin kaikille ihan reilusti. Maalisuoralla tosin onnistuin pinnistelemään niin että sain pidettyä pari hiihtäjää takanani, mutta pettymyksekseni paljastui että ne olivatkin seuraavan lähdön hiihtäjiä. Oman lähtöni kilpailijat olivat tulleet maaliin jo kauan s