Tipat

n. 1380-1717 ●  hopea (myös kupari ja kulta)


Pietari Suuren aikainen kopeekka, lyöty Moskovassa Kadashevskin rahapajalla 1702 (0,28g).

Maasta löytyvien rahojen joukossa on klippojen (https://mullastamaan.blogspot.com/2021/12/klipat.html) lisäksi toinenkin erikoisempi rahatyyppi, joka silloin tällöin osuu metallinetsijöiden kelan alle. Nimittäin Venäjällä käytössä ollut hopeinen tipparaha, jonka silmiinpistävimpiin ominaisuuksiin kuuluu sen pienuus. Tipat ovat muutenkin ulkonäöltään karumpia kuin tavalliset kolikot, ja varsinkin kuluneina niitä voi olla vaikea edes tunnistaa rahaksi. Erityisen hienoja löytöjä siis!


Tipparahan epäsäännöllinen muoto johtuu sen äärimmäisen yksinkertaisesta valmistustavasta:

a) otetaan hopeaa ja sulatetaan se langaksi.
b) pätkitään langasta sopivankokoisia paloja.
c) Lyödään pätkä vasaralla lyttyyn.
d) laitetaan syntynyt lätyskä kahden meistin väliin ja lyödään päälle vasaralla, niin että molemmille puolille tulee kuviointi.
e) ja eikun rahat taskuun ja ostoksille.

Tipparahoille tyypillistä on myös se, että meistit tehtiin jostain syystä melkein aina niin suuriksi, että kuvat ja tekstit eivät mahtuneet kokonaan rahaan. Siihen saattoi olla jokin käytännön syy, mutta minulle se ei ole vielä ihan täysin auennut.

Rahan pienuus taas johtunee ihan vain siitä, että rahan nimellisarvon piti vielä tuohon aikaan vastata käytetyn materiaalin arvoa. Ja koska Venäjällä moni asia oli silloinkin halpaa, tarvittiin myös rahoja joilla on pieni nimellisarvo.

Ulkonäkönsä vuoksi tippoja kutsutaan venäjällä myös kalansuomuiksi "чешуйка", mutta virallisempi nimi on "проволочных денег", eli kirjaimellisesti "lankaraha".  Myös englanniksi käytetään samaa ilmaisua, eli "wire money", mutta googlatessa kannattaa täsmentää "russian wire money", tai muuten löydät vain ohjeita miten lähettää rahaa ulkomaille.


TIPPOJEN HISTORIA

Tipparahan idea kopioitiin Venäjälle mongoleilta. Vielä 1300-luvulla mongolien perustama valtio Kultainen orda hallitsi suurta osaa nykyisen Venäjän alueesta. Loppuosa koostui useista eri hallintoalueista, joissa oli 1100-luvulta asti käytetty rahojen sijasta maksuhopeaa. 

Kultaisen ordan alue vuonna 1389.

Kultaisen ordan alueella sen sijaan käytettiin tippatyylillä valmistettua rahaa nimeltä deng, johon oli lyöty tekstiä mongolien käyttämällä arabian kielellä.

Deng

Vuosisadan lopulla Moskovan ruhtinaskunta päätti alkaa tehdä mongoleiden tyylillä ihan omaa dengaansa. Siihen lyötiin suuriruhtinas Dmitri Donskoin sinetti ja nimi. Kultainen orda ja sen hallitsija olivat pienelle Moskovalle kuitenkin sen verran merkittäviä geopoliittisia realiteetteja, että toiselle puolelle rahaa kirjoitettiin varmuuden vuoksi arabiaksi teksti "Kauan hallitkoon kaani Tokhtamys".

Dmitri Donskoin denga  1382-1389.

1400-luvulle tultaessa Kultainen orda alkoi hajota pienemmiksi kaanikunniksi, eikä moskovalaisten enää tarvinnut olla niin arkoja. Ihan heti he eivät kuitenkaan keksineet mitä muutakaan rahan toiselle puolelle laittaisi, joten he korvasivat kaania kehuvan tekstin arabian kieltä muistuttavilla kiemuroilla, jotka eivät tarkoittaneet mitään.

Moskovalaisten pseudoarabiraha 1428-1462

Vähitellen omia rahoja alettiin lyödä monessa muussakin ruhtinaskunnassa, esim. Novgorodissa, Tverissä ja Pihkovassa, ja kuva-aiheetkin alkoivat monipuolistua. Rahoissa nähtiin mm. ihmishahmoja erilaisissa puuhissa, omituisia lintuja, lohikäärmeitä ja muita taruolentoja.

Piirros Pihkovassa lyödystä rahasta, johon on kuvattu opettaja-apina karttakeppi kädessä.
(Huom. tämä oma tulkintani odottaa vielä alan ammattilaisten virallista vahvistusta.)

Tämän ajan rahoista kopioitiin myöhemmin kuvitusideoita myös monille metallinetsijöille tuttuihin Sarvas-sormuksiin.

Lohikäärme.

Tuolloin 1400-luvun alussa Novgorodissa alettiin myös lyödä tutun näköistä rahaa, johon oli kuvattu ratsastaja pitkän keihään kanssa.

"Novgorodilainen."

1500-luvun alkuun mennessä Iivana III niin sanotusti yhdisti Venäjän - eli hyökkäsi, tuhosi ja ryösti kilpailevien ruhtinaskuntien maat omaan Moskovan ruhtinaskuntaansa. Hän siirsi Moskovaan myös novgorodilaisen rahan valmistuksen. 

Venäjän alueella lyötiin kuitenkin edelleen muitakin erilaisia ja erikokoisia rahoja. Sekava rahavalikoima aiheutti ongelmia ja teki rahojen väärentämisestä ja vuolemisesta aivan liian helppoa. Luottamus rahaan alkoi heiketä, ja kaikki kauppiaat eivät enää suostuneet ottamaan kolikoita maksuna. Sen vuoksi Iivanan poika Vasili III alkoi tsaariksi päästyään suunnitella yhtenäisen rahan luomista alueelle, mutta kuoli vahingossa metsästysmatkallaan 1533 ennen kuin työ valmistui. Vasilin vaimo Elena Glinskaja teki reformin valmiiksi nuoren poikansa Iivana Julman huoltajana vuonna 1535, ja niin sai viimein muotonsa tuntemamme tipparaha, joka oli sen jälkeen pääasiallinen maksuväline koko Venäjällä lähes 200 vuoden ajan. 

1500-luvulla otetussa kuvassa näytetään miten tipat valmistetaan ja viedään sen jälkeen
näytille Elenalle ja Iivanalle, jotka eivät näytä kovin vaikuttuneilta, mikä on ihan
ymmärrettävää, koska tipat nyt vaan ovat aika kökön näköisiä.

Siitä lähtien Venäjän virallisena rahayksikkönä oli rupla, joka tosin oli tuolloin vain nimellinen yksikkö ilman fyysistä vastinetta. Suurin raha oli "novgorodilainen", jonka nimeksi vakiintui myöhemmin kansan suussa syntynyt nimi "kopeekka". Se oli arvoltaan 1/100 ruplaa, ja vastasi tuolloin suunnilleen tavallisen kansalaisen palkkaa yhdeltä (pitkältä ja raskaalta) työpäivältä. Pienempi "moskovalainen", jonka nimeksi vakiintui "denga" sai arvokseen puolet siitä. Lisäksi lyötiin "polushkaa", joka taas oli puolet dengasta, eli 1/4 kopeekkaa.

Rahojen painoksi määriteltiin tuolloin:
- kopeekka: 0,68 g
- denga: 0,34 g
- polushka: 0,17 g

Ulkonäkönsä Venäjän yhteinen kopeekka otti siis "novgorodilaisen" mukaan, ja sen jälkeen se on pysynyt tylsästi pääosin samana. Jo Iivana IV:n aikana tosin ratsumiehen kuvaa kuulemma muokattiin näyttämään enemmän tsaarilta itseltään, mutta eipä tuollaisia yksityiskohtia näin pienistä rahoista mitenkään erota. Dengoissa ratsumiehellä on kädessään keihään sijasta sapeli, ja polushkoissa on useimmiten ollut linnun kuva, joskus myös ratsumies.

Kopeekka, denga ja polushka Iivana Julman ajalta.

Inflaation vuoksi kopeekan painoa pienennettiin vuosien varrella seuraavasti:
1608: 0,64 g
1610-1612 paino vaihteli: 0,61-0,41 g
1612: 0,60 g
1613: 0,50 g
1635: 0,42 g
1682: 0,40 g
1698 Pietari Suuren rahauudistuksen jälkeen: 0,28 g

Denga ja polushka pienenivät vastaavasti. Täten kaikkein pienin tipparaha on 1682-1696 lyöty Iivana V:n aikainen polushka, joka painoi vain 0,1 grammaa. (Pietari Suuren rahauudistuksen jälkeen polushkoja ei enää lyöty).


Vierekkäin kopeekat Iivana IV:n ajalta (0,68g) sekä Pietari Suuren ajalta (0,28g).

Alkuvaiheessa denga oli yleisin kierrossa ollut raha, mutta 1500-luvun aikana kopeekasta oli inflaation myötä tullut yleisempi. Pietari Suuren aikana dengan arvo oli jo niin pieni, että sille ei juurikaan ollut järkevää käyttöä.

Tippoja lyötiin Moskovan lisäksi Novgorodissa ja Pihkovassa. Joissakin rahoissa ratsastajan alla on kirjaimia tai teksti jossa kerrotaan lyöntipaikkakunta, tai rahamestarin nimikirjaimet, joista paikkakunnan voi päätellä. Mutta yleensä ei, joten tarkempaan paikantamiseen tarvitaan referenssiluettelo.

Päinvastoin kuin tuon ajan ruotsalaiskolikoissa, venäläisten tipparahojen hopeapitoisuus on pääosin oikein hyvä. Paria ajanjaksoa lukuunottamatta rahoissa on käytetty 96-prosenttista hopeaa. Tämä johtuu pitkälti siitä, että tippojen tärkein raaka-aine oli hyvälaatuiset länsi-eurooppalaiset taalerit. Venäjällä kun ei omia hopeakaivoksia tuolloin ollut, piti keksiä muita keinoja hopean hankkimiseksi. Ja oikein hyvä sitten keksittiinkin, nimittäin tullimaksut. Ne määrättiin rupla-arvoisina, mutta ne maksettiin taalereina valtion määräämään kurssiin - joka oli valtiolle niin edullinen, että kun se sulatti taalerit ja löi niistä omia rahoja, se samalla tienasi oikein hyvin!

Taalereita hyödynnettiin välillä myös ilman sulatusta. Taalereihin tottuneiden sotilaiden
palkat saatettiin maksaa rahoilla joihin oli vain lyöty päälle kopeekkameistillä ratsumiesleima ja ta-daa, niin hollantilainen taaleri oli muuttunut viralliseksi venäläiseksi rahaksi!

Aina hopeaa ei kuitenkaan saatu riittävästi, ja ajoittain Venäjällä syntyi pulaa maksuvälineistä. Ruotsissa, jossa myös oli pulaa hopeasta, mutta paljon kuparia, siirryttiin 1600-luvun alussa onnistuneesti kuparirahan käyttöön. Ehkä juuri siitä rohkaistuneena Venäjä yrittikin samaa vuonna 1654, ja alkoi lyödä tippoja kuparista. 

Mutta toisin kuin Ruotsissa, kuparirahojen nimellisarvo määriteltiin samaksi kuin hopearahojen, ja sehän ei sitten oikein kansalaisiin uponnut. Kuparirahoja ei huolittu maksuksi, inflaatio alkoi laukata, ja koko valtion rahajärjestelmä alkoi horjua. Viimeistään siinä vaiheessa kun valtio ei itsekään enää kelpuuttanut kuparirahoja verojen maksuun, olisi ehkä voinut huomata että homma ei oikein toimi näin. Lopulta vuonna 1662 kansa ryhtyi ns. kuparikapinaan, jolloin valtio viimein taipui ja veti kuparirahat pois. (Ei tosin ennen kuin oli ensin tappanut muutamia tuhansia kapinoivia kansalaisiaan.)

Kuparitippa.

Myös kultaisia tippoja on lyöty vuosien varrella jonkin verran. Osa kultatipoista oli erikoisrahoja joita ei laitettu normaalisti kiertoon, mutta välillä niitä lyötiin hopeapulan vuoksi myös ihan jokapäiväisiksi maksuvälineiksi, esimerkiksi Vasili IV:n aikana, sekä 1610-1612 puolalaisten valloitettua Moskovan. Suomesta kultaisia tippoja ei kuitenkaan tiedetä löytyneen. 

Vasili IV:n kultatippa. Kopeekan kokoisena sen arvo oli 10 kopeekkaa,
ja dengan kokoisena 5 kopeekkaa.

Kun keskimääräistä tsaaria edistysmielisempi Pietari I Suuri 1682 astui valtaan, hän päätti tehdä jotain, mitä kukaan tsaari aiemmin ei ollut tehnyt: hän matkusti Eurooppaan. Pietari kiersi salanimellä "kersantti Peter Mikhailovits" ahkerasti museoissa, tapasi tiedemiehiä, ja opiskeli kaikkea mahdollista. Lontoossa hän pääsi katsomaan kruunun rahapajaa Towerissa, ja näki miten hienoja rahoja siellä lyötiin. Erityisesti hän ihastui englantilaisten uuteen keksintöön, rahojen reunaan tehtyyn kuviointiin, eli syrjärihlaukseen, joka paljasti jos rahan reunasta oli vuoltu hopeaa pois.

Venäjällä oli jo muutenkin alettu pitää tipparahoja vanhanaikaisina ja karuina, ja erityisesti juuri Pietari inhosi näitä "vanhoja luteita". Ne alkoivat olla inflaation vuoksi myös epäkäytännöllisiä jos tehtiin isompia kauppoja. Köyhä rahvas nyt toki pärjäsi hyvin kopeekoilla, mutta jos kuninkaan kokki vaikkapa halusi tilata Euroopasta 20 tynnyrillistä sampia saadakseen niistä hovin arvostamaa sammenmätiä, maksoi se 100 ruplaa. Kokkiparan piti siis kaivaa kukkarostaan 10 000 tipparahaa ja myyjäparan vielä tehdä tarkistuslasku.

Tippojen yksinkertaisen ulkoasun vuoksi myös niiden väärentäminen oli edelleen helppoa ja yleistä, ja huomattava ongelma koko maassa. Tapana oli esimerkiksi tehdä kolikko tinasta ja valaa päälle vain ohut kerros hopeaa.

Niinpä Pietari osti saman tien Lontoosta mukaansa laitteet joilla pystyttiin viimein valmistamaan ihan oikeita rahoja. Ja tällä kertaa niitä tehtäisiin myös nykyaikaisesti kuparista.

Aiempi kuparirahasotku oli vielä kansalaisten mielissä, joten siirtyminen uuteen rahaan oli pitkä prosessi. Varsinkin kun tullitaalerien käyttö oli niin hyvä bisnes, että osa korkeimmista virkamiehistäkin vastusti uudistusta. Vuonna 1700 alettiin lyödä ensimmäisiä kuparipolushkoja ja 1704 kopeekkoja, mutta vasta tammikuussa 1718 mutkallisten vaiheiden jälkeen tipparahojen lyöminen onnistuttiin kokonaan lopettamaan.

Joissakin lähteissä kerrotaan että olisi olemassa vielä vuoden 1718 puolella lyötyjä tippojakin, mutta ilmeisesti ne ovat osoittautuneet väärennöksiksi.


TIPPOJEN TUNNISTAMINEN

Jokainen itseään kunnioittava piipparoija haluaa tietenkin aina tietää täsmälleen mitä on löytänyt. Siinä mielessä tipat ovat turhauttavia löytöjä, sillä dirhemeitä lukuunottamatta harva raha on yhtä hankala tunnistaa tarkasti. Polushka-arvoisia rahoja lukuunottamatta kaikissa tsaariajan tipoissa on toisella puolella ratsastaja, ja toinen puoli täynnä kyrillistä tekstiä, eli ne näyttävät päällisin puolin kaikki ihan samanlaisilta.  

Vaikka sattuisitkin osaamaan venäjää, on tunnistaminen silti vaikeaa. Ensinnäkään tekstiä ei ole kirjoitettu nykykirjaimilla, vaan keskiaikaisilla kirkkoslaavissa käytetyillä aakkosilla. Sen ajan teksteissä kirjaimet ja kirjoitusasut myös vaihtelevat, ja esim. vokaaleja on saatettu jättää pois. Lisäksi tekstit on kirjoitettu yhteen pötköön ilman sanavälejä, rivit voivat katketa randomisti keskeltä sanaa, kirjoitus ei juuri koskaan näy kokonaan, kaiverrusjälki on välillä kömpelöä, ja rahat voivat tietysti olla hyvinkin kuluneita. 

Kirkkoslaaviaakkoset.


Vuosilukuja tippoihin ei ole edes merkitty, lukuunottamatta vuosien 1696-1717 rahoja, joissa niissäkin se on ihan kiusallaan piilotettu vaikeasti tulkittavaan kirjainmuotoon. Aina ei myöskään kunnolla ilmene onko raha kopeekka, denga vai polushka, jolloin se pitää päätellä vain painosta tai koosta. 

Koodiavain kyrillisillä kirjaimilla esitettyjen vuosilukujen tulkitsemiseen. Tästä nyt valitettavasti puuttuu kolme ensimmäistä vuotta, mutta parempaakaan en tähän hätään löytänyt, sori. Vuosiluvun osoittavat kirjaimet löytyvät rahoista hevosen mahan alta.

Aika pitkälle kuitenkin pääsee, jos onnistuu tunnistamaan rahan tekstistä sen lyöneen tsaarin nimen, jolloin saa tietää suunnilleen valmistusajankohdan. (Ensimmäistä tsaaria, Iivana Julmaa, edeltävien hallitsijoiden rahoja ei Suomesta käytännössä löydy, joten niitä lienee turha alkaa opetella.)

Tsaarin nimen bongaaminen rahaan lyödyn merkkipuuron seasta on pienen tihrustamisen jälkeen ihan mahdollista, kunhan vain tietää mitä etsii. Asiaa helpottaa se, että tipoissa on ollut 1530-luvun lopulta lähtien aika pitkälti sama teksti vain pienillä eroilla ja lyhyempänä tai pidempänä versiona, ja ainut vaihtuva elementti on tsaarin nimi.

Alla on kopeekkojen normiteksti kopioituna Iivana Julman aikaisesta rahasta sekä Pietari Suuren tipasta. Siitä näkee miten samat sanat on eri aikoina kirjoitettu hieman eri tavoin. Niiden alla on teksti nykyaikaisin kyrillisin aakkosin, translitteroituna, sekä suomennettuna. Harmaan pystypalkin kohdalla on sitten aina tsaarin nimi.



"Veliki knyaz" on sanatarkasti lähinnä "suuri prinssi", mutta käsittääkseni yleinen suomennos on tuo "suuriruhtinas".

Alla pari esimerkkiä. Ensimmäisenä Iivana Julman aikainen kopeekka. Tässäkin tekstit ovat taas vähän erilaiset kuin esimerkeissä. Esim. neljäs kirjain "И" onkin tässä "I" kahdella pisteellä, joka oli vaihtoehtoinen kirjoitustapa i-kirjaimelle. Kirkkoslaavissa ei näköjään oikein osattu päättää kumpaa käytettäisiin. Tsaarin nimi IVAN ("IBAH") on merkitty kuvaan oranssilla. Kuten näkyy, B-kirjain on huonosti kaiverrettu ja näyttää lähinnä O:lta.

Iivanan tippa
Mikaelin tippa

Toinen esimerkkitippa on Mikael I:n aikainen. Usein etunimen perään kirjoitettiin patronyymi, kuten tässä "Mikael Fedorovitš". 

Alla on sitten lueteltuna tippoja lyöttäneet tsaarit, ja näyte siitä miten kunkin nimi on tipoissa kirjoitettu. Patronyymi on näytteissä erotettu oranssilla viivalla.


1533-1584 Iivana IV Julma 
Иван Грозный (Ivan Groznyi)
Vuonna 1547 Iivana Julma keksi alkaa nimittää itseään tsaariksi pelkän suuriruhtinaan lisäksi, joten siinä vaiheessa rahojenkin alkuun lisättiin kyseinen titteli ("ЦРЬ И").


1584-1598 Fjodor I
Фёдор I Иванович (Fjodor I Ivanovitš)
Fjodor I:n etunimi on tässä rahassa kirjoitettu muotoon "Feodor", mutta välillä se oli muodossa "Fedor" tai "Fewdor".


1598-1605    Boris Godunov 
Борис Фёдорович Годунов (Boris Fedorovitš Godunov)
Boriksen etunimi on kirjoitettu miehekkäästi muotoon "Borisz".



1605 Fjodor II
Фёдор II Бори́сович Годуно́в (Fjodor II Borisovitš Godunov)
Fjodor II käytti pelkkää etunimeään, ja muodossa "Fedor". Näitä rahoja tosin lyötiin vain muutama kappale, koska Fjodor-parka ehti olla tsaarina vain pari kuukautta ennen kuin joutui tapetuksi.

1605-1606    Vale-Dmitri I
Дмитрий Иванович (Dmitri Ivanovitš)
Tähän aikaan Venäjällä oli muotia väittää olevansa Iivana Julman nuorin, hämärissä olosuhteissa kadonnut, poika Dmitri. Peräti kolme tällaista huijaria pääsi hetkeksi vallan kahvaankin. Tosin kaikki tapettiin melko pian, joten en suosittelisi yrittämään samaa.

1606-1610     Vasili IV Šuiski
Василий IV Иванович Шуйский (Vasiliy IV Ivanovitš Šuiski)




1607-1610    Vale-Dmitri II
Дмитрий Иванович (Dmitri Ivanovitš)
Kakkos-Dmitri käytti rahoissaan samaa leimasinta kuin ensimmäinenkin, mutta rahat erottaa melko hyvin painon perusteella. Jos raha painaa enemmän kuin 0,7 grammaa, on se hyvin todennäköisesti Dmitri kakkosen ajalta.


1611-1612    Vale-Dmitri III
Дмитрий Иванович (Dmitri Ivanovitš)
Kolmannenkin Dmitrin rahaa ehdittiin lyödä jonkin verran Pihkovassa. Niitä kuitenkin tunnetaan nykyään vain kaksi kappaletta, joten todennäköisyys törmätä näihin suomalaisella pellolla on melkoisen olematon.


1613-1645    Mikael I 
Михаил Фёдорович Романов (Mihail Fjodorovitš Romanov)




1645-1676    Aleksei Mihailovitš Romanov
Алексей Михаилович Романов




1676-1682    Fjodor III
Фёдор III Алексеевич (Fjodor III Alekseevitš)
Jaa, tuo oranssi viiva olisikin kuulunut vasta tuon seuraavan merkin jälkeen, mutta en jaksa enää korjata. Kyseinen merkki on jonkinlainen lopukehommeli, jota ei kai yleensä lausuta, siis "FeodorЪ". Outoja nuo kirkkoslaavit.

1682-1696 Iivana V 
Иван Алексеевич (Ivan Alekseevitš)
Viidennen Iivanan nimi on myös kirjoitettu hassusti, tuo on lähinnä kai niin kuin "Ioann".



1696-1717 Pietari I Suuri
Пётр Алексеевич Романов (Pjotr Aleksejevitš Romanov)
Samoin kuin Dmitreillä, myös Pietarin nimen t-kirjain (siis tuo kolmas kirjain) näyttää usein hämäävästi m-kirjaimelta. Se on kuitenkin t, jonka sakaroiden päässä on vähän liian pitkät alaviivat. Nimen 4 ensimmäistä merkkiä ovat aika selkeän tunnistettavat ja helppo bongata. Mikä on mukava asia, koska Pietarin rahat ovat yleisimpiä tippalöytöjä.


Pietari Suuren pieneen kopeekkaan on mahtunut kokonaan vain viisi kirjainta,
mutta onneksi mukaan on sattunut tuo "EMP" joka jo riittääkin tunnistamiseen.

Hyvä nettisivu tunnistamisen avuksi on http://silver-copeck.ru/index.html, jossa on kuvattu eri versiot ilmeisen kattavasti. Sieltä voi mahdollisesti löytää tarkemman tiedon rahan täsmällisestä versiosta ja lyöntipaikasta. Sivu on venäjäksi, mutta sitä on aika helppo käyttää Google-kääntäjän avulla.


TIPPALÖYDÖT SUOMESSA

Tipat ovat löytörahoina hieman harvinaisempia kuin klippingit. Vuosina 2019-2021 museovirastolle ilmoitettiin yhteensä 208 tipparahalöytöä, sekä yksi kätkö jonka rahojen määrä ei ole minulla tiedossa. Irtolöydöt jakautuivat eri tsaarien rahoihin yleisyysjärjestyksessä seuraavasti:

* Vuosina 1611-1617 Novgorod oli ruotsalaisten hallussa,
ja siellä lyötiin rahoja Vasili IV:n nimellä, eli "Vasili Ivanovits".








Kaikki löytyneet tipat ovat kopeekkoja lukuunottamatta kolmea Iivana Julman aikaista dengaa.

Pietari Suuren aikaiset tipat ovat siis täällä selvästi yleisimpiä löytöjä. Tämä johtuu lähinnä siitä, että venäläiset rahat olivat virallisesti käytössä Suomessa isovihan aikana n. 1713-1724, ja silloin Suomeen tulleet rahat jäivät todennäköisesti käyttöön pidemmäksikin aikaa. Vanhempia tippoja puolestaan löytyy enemmän Pohjois-Karjalan alueelta, joka kuului Venäjälle vuoteen 1617 saakka. 

Suomesta on tosin aiemmin löytynyt joitain suuria tipparahakätköjä, joissa on ollut pääasiassa Iivana Julman aikaisia tippoja, joten kaikkien aikojen löytöjä laskettaessa nekin ovat melko yleisiä.

Ennen Iivana Julman äidin reformia eli vuotta 1535 lyödyt rahat ovat erittäin harvinaisia. Suomen alueelta niitä tiedetään löydetyn kautta aikojen vain muutama kappale. Sen ajan rahat ovat Venäjälläkin harvinaisia koska ne pääosin sulatettiin reformin aikana.

Tipparahat näyttäisivät luonnollisesti olevan yleisimpiä Itä-Suomessa, mutta niitä tuntuu löytyvän hyvin ainakin myös Varsinais-Suomesta ja Uudeltamaalta, sekä Keski-Suomesta.

Vähän hankalia löydettäviähän tipat ovat. Pienen koon vuoksi signaali on yleensä huono, ID usein folion luokkaa, mikäli kone ylipäätään antaa mitään lukemaa. Tippoja löytääkseen pitää siis todennäköisesti kaivella aika paljon roskiakin, ja jos kaivaa vain hyviä signaaleja, jää nämä herkut aika varmasti löytymättä.


Lopuksi vielä näytille löytämäni rullattu tipparaha. Vastaavia on löytänyt muutama muukin. Suomesta on löytynyt jonkin verran myös muita rullalle väännettyjä keskiaikaisia hopearahoja, ja esim. Tanskasta sen aikaisia kultarahoja, mutta varmaa tietoa rullaamisen syystä ei ole. Jotkut ovat ehdottaneet että rullatut rahat olisi pujotettu lankaan helminauhan tyyliin, jotta niitä olisi turvallisempi säilyttää ja kuljettaa. Tuollainen rullaaminen ei kuitenkaan kuulosta kovin kätevältä, varsinkin jos rahoja on ollut isommat määrät, niin kuin tippoja usein. Todennäköisempää lienee ehkä käyttö jonkinlaisena koruna, niin ilmiötä on ainakin muualla tulkittu. 

Makrokuvaamalla ja kovasti tihrustamalla selvisi että rullatippani on
Iivana Julman aikainen, Novgorodissa 1547-1584 lyöty kopeekka.



----------------------------------------------------------------------------------------

Lähteitä ja lisätietoa:

An English language guide to Russian wire money: https://kyiv2014.com/wire.html

Yksityiskohtainen sivusto venäläisistä tipoista kuvineen (venäjäksi): http://silver-copeck.ru/index.html

Kyrillisten vuosilukujen tulkitsemisesta:

https://www.metaldetectingworld.com/russian_coins_peter_i.shtml

https://yourhobby.ru/stati/oboznachenie-chisel-slavyanskimi-bukvami-na-staryh-russkih-monetah/
      http://vsemonetki.ru/books/item/f00/s00/z0000023/pic/000001.jpg

Iivana Julman tippojen tunnistamissivu (venäjäksi): http://www.learn-your-history.in.ua/index.php?route=information/information&information_id=18

Yleistä Iivana Julman tipoista (venäjäksi): https://www.raritetus.ru/texts/Monety-Ivana-Groznogo/
Yleistä tipoista ja hyviä kuvia (venäjäksi) https://www.monetnik.ru/obuchenie/numizmatika/melkaya-moneta-rossii-chast-1/

Kattava referenssikirja tippa-ajan rahoista (venäjäksi) Konros-Inform: Moneta dopetrovskoy Rusi (2010)







Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Virkapuvun napit

Jauhosinetit

Kukkanapit

Pipari

Köyhemmän miehen sinettisormus

Viikinkikauppiaan rahakätkö

Viikinkikauppiaan virallinen standardipunnus

Klipat

Taikarahat