Taikarahat

n. 1300-1950 ●  kupari ja hopea  

Löytämäni reikärahat. Vanhin 1500-luvulta, useimmat 1700-luvulta, uusin 1801.

Toiseksi viimeisessä ei erotu kuvioita, joten se ei välttämättä ole raha, ja viimeinen on selvästi vain kuparilevyä.



Olen tähän mennessä kaivanut maasta vajaat 700 yli 100-vuotiasta rahaa. Niistä ainakin yhteentoista on jossain vaiheessa tehty poraamalla tai naulaamalla reikä. Omissa löydöissäni reiällisten rahojen osuus on siis peräti n. 1,6 %, ja niitä näkyy usein muidenkin etsijöiden löydöissä sekä museoiden kokoelmissa. Melko yleisiä tapauksia siis.

Aikani reikien tarkoitusta ihmeteltyäni päätin yrittää etsiä tietoa asiasta. Päädyin löytämään ainakin yhden mahdollisen vastauksen. Nimittäin:


Nykypäivänä voi tuntua siltä, että tuntemattomien historiallisten ilmiöiden leimaaminen taikarituaaleiksi on vain epätoivoinen yritys keksiä edes jokin selitys asialle. Ja onkin selvä että rahoissa oleville rei’ille löytyy varmasti myös käytännöllisempiä selityksiä. 

Mutta taiat ja uskomukset ovat kuitenkin olleet merkittävä osa kansankulttuuria historian hämäristä aina 1900-luvulle asti. Säilynyt kansanperinne kertoo miten yleisestä ja arkipäiväisestä asiasta on ollut kyse. Taikojen tekoon on usein liittynyt erilaisia esineitä joista rahat ovat yksi yleisimpiä. Siksi lienee ihan todennäköistä että aloituskuvan reikärahoistanikin ainakin osa on taikakapistuksia.

Olen kerännyt tähän kirjoitukseen erilaisia metallirahoihin liittyviä taikoja. Itse kukin voi sitten päissään pohtia josko omakin löytökolikko olisi päätynyt sijoilleen magiatarkoituksissa.


REIKÄRAHAT

Historian tutkimuksessa taikaesineet eivät ole olleet tutkimuskohteina ihan ykkösprioriteettejä. Kansanperinteitä tutkivassa folkloristiikassa itse esineitä on käsitelty vain vähän, ja taikuuden tutkimus on perustunut paljolti esim. oikeuden asiakirjoihin. Esinetutkimuksessa puolestaan ei useinkaan ole paneuduttu syvällisemmin tämän tapaiseen esineiden poikkeavaan jatkokäyttöön. 

Reiällisten rahojenkin käyttötarkoituksesta on siis olemassa valitettavan vähän tietoa. Ainut löytämäni niistä suoraan kertova tieto on kuparirahan käyttäminen kaulariipuksena. Kuparikolikon on uskottu suojelevan esimerkiksi taudeilta, käärmeiltä ja muilta pahoilta asioilta, ja niitä tiedetään ripustetun etenkin lasten kaulaan. Tämä käyttötarkoitus on taltioitu esimerkiksi Tampereen museosta löytyville örkeille.

Halsuan Maasalon muorin "noitarahat" Tampereen museosta. 
(Kuva ja tiedot: https://tinyurl.com/4fs3crd8)

Ruotsin puolelta löytyy lisää rahoja, joiden tiedetään olleen samassa käytössä: 


Taalainmaan museosta Ruotsista löytyvä rahariipus,
jossa on vielä nauha tallella. 
(
https://digitaltmuseum.se/021028702419/mynt)

Tukholman Nordiska Museetista löytyy myös hieman uudempi, vuoden 1896 kolikko, jonka tietoihin on taltioitu sama käyttötarkoitus.
"Användes till skydd mot onda makter."
(https://digitaltmuseum.se/011023623378/mynt)

Samaan uskomusperinteeseen liittynee myös Ruotsissa vuoden 1867 koleraepidemian ajoilta taltioidut tiedot siitä, miten kaulassa pidettävän pyöreän tai soikean kuparilevyn ajateltiin suojelevan taudilta. Lienee mahdollista että näin on ajateltu myös Suomen puolella, jossa myös kärsittiin koleraepidemioista. Ehkä on mahdollista että myös kupariraha on saattanut kelvata samaan tarkoitukseen, sillä kolikoissakin taikavoima piili nimenomaan siinä jalometallissa, josta ne oli tehty.

"Kolera-amuletti" Nordiska Museetin kokoelmista.
(https://digitaltmuseum.se/011023526562/koleraamulett)



VUOLLUT RAHAT

Jalometallit toimivat myös pienemmissä määrissä, joten kolikosta vuolluissa palasissakin oli voimaa. Tukholman Nordiska Museetissa on taltioituna raha, jonka oli omistanut vuonna 1890 kuollut parantajanainen. Hän oli vuollut kolikosta hopeaa parannustaikoihinsa. Parantaja oli sittemmin antanut rahan tuntemalleen naiselle, joka museon tietojen mukaan "oli myös usein käyttänyt sitä eläinten ja ihmisten parantamiseen, kunnes naisen veljenpoika onnistui nappaamaan sen häneltä pois ja toimitti museoon."

Lähde: https://digitaltmuseum.se/011023632269/mynt

Suomessakin taltioiduissa taioissa rahan vuoleminen esiintyy usein. Se oli esimerkiksi sopiva maksu tai lahjus erilaisilla luonnonhengille.
Kun menee kalaan esim. onkimaan jollekin umpilammelle on sinne mentevä kenellekään asiasta mitään virkkamatta ja sitten lammelle tultua onkimaan ruvetessa vuolaistava kolme vuolua jostain hyvin vanhasta vaskirahasta leipäpalaseen, joka viskataan veteen ja lausutaan: tässä on lahja veden emännälle. (Viitasaari 1890)
Voisi kuvitella ettei veden emäntä olisi ollut niin mielissään siitä että kaloille syötettiin leivänpalasia joiden sisällä oli metallisiivuja, mutta mitäs minä moderni pakanallinen taioista tiedän. Minunlaisellani skeptikolla taiat eivät toimisi muutenkaan, koska niihin oli ehdottomasti uskottava, kuten Kivijärvellä painotettiin:
Taika kadonneen esineen (tässä tapauksessa rukkasten) löytämiseksi: ”Oli vuoltava kolmasti hopea ja kolmasti kuparirahasta siruja niille seutuille mihin tiesi esineen hukkuneen. Taikaan on ehdottomasti uskottava sen tekijän muuten se ei tehoa. (Kivijärvi 1951)

 

Tietäjä Pekka Rissanen eli “Rissas-Pekka” “vuolee Mustaan lähteeseen ruumiilta saatua hopeaa maksuksi ostamastaan vedestä”, muistiinmerkitsi Ahti Rytkönen, joka kuvasi Rissasta Tuovilanlahdella vuonna 1927.


Yhdessä omista reikärahoistanikin on reunassa pieni kolo josta ehkä on vuolaistu pieni palanen maksuksi...? (Tosin, kuten minulle huomautettiin, tuon ajan rahoihin saattoi jäädä koloja jo lyöntivaiheessa puutteellisen aihion vuoksi. Mutta olen kyllä ihan 100% varma että juuri tämä minun löytöni on ainutlaatuinen parantajanoidan taikaraha!)


Dokumentoiduissa riipusrahoissa on yleensä siisti, porattu reikä. Suuressa osassa löytörahoista on sen sijaan vähemmän huoliteltuja reikiä, jotka näyttävät joko naulaamalla tai puukon kärjellä tehdyltä. Ne näyttävät toimenpiteen jäljiltä sen verran karuilta, että on vaikea uskoa että ne olisi tarkoitettu kaulassa pidettäviksi. Tässä kohtaa kansanperinteen tiedot eivät enää auta, sillä missään tallennetuista taikakeinoista ei mainita rahan naulaamista mihinkään.

Niin kuin jo todettu, on toki mahdollista että naulatut rahat ovat voineet olla muussakin kuin taikakäytössä, ja puukolla on saatettu tökkiä vanhoja rahoja ihan vaan tylsistymisen vuoksi. Mutta on ihan perusteltua epäillä että ainakin osa niistä saattaa liittyä johonkin perinteeseen, jota ei vielä ole tutkittu sen tarkemmin. Yksi todennäköinen ehdokas voisi olla rakennuskätköperinne. Siirrymmekin siis seuraavaan lukuun, jonka nimi on:


RAKENNUSKÄTKÖT

Ainoa löytämäni naulattujen rahojen tapaus nimittäin löytyy Lehtelän torppa -blogista (http://lehtelantorppa.blogspot.com/2015/02/rahaloyto.html), jossa talon päätykolmion vuorilautojen alta löytyi kurkihirteen naulattuna kaksi rahaa. Vanhempi kolikko oli 5-penninen 1860-luvulta, ja uudempi 25-penninen vuodelta 1921. Talon tarkka rakennusvuosi ei ollut tiedossa. Sen oli arveltu tehdyn jo 1890-luvulla, mutta myöhäisempikin ajankohta oli mahdollinen. Voi siis olla että rahat olisivat talon alkuperäisen rakentajan jäljiltä.


Nimenomaan rakennuskätköihin rahoja kansanperinteen mukaan käytettiin hyvin yleisesti tuomaan onnea, suojelemaan pahoilta asioilta ja ajatuksilta, tai "varakkuuden siemeneksi". Taltioidussa perinteessä ei siis kuitenkaan rahojen naulaamisesta puhuta, vaan ne laitettiin talon nurkkien tai kynnyksen alle, tulisijaan tai kurkihirren väliin. Joskus neuvottiin myös poraamaan hirteen reikä, ja panemaan raha sinne. Joskus myös reikä tukittiin puutapilla.

Kivijärveltä taltioitu tapa kertoo:
Sitte kun panee harjahirttä päälle niin sinne harjahirren salvokseen tekee lantin sijan ison ja panee vanhan aikaisen Ruotsin kotkankuvaisen lantin kun ei tiedä mistä on saanut – –.” (Kivijärvi, 1890.) 

“Ruotsin kotkankuvaisen lantin” löytämisessä on kyllä saattanut olla vaikeuksia, mutta voinemme sivuuttaa tämän pienen epäjohdonmukaisuuden. 

Rahakätköperinteen muodot ovat ajan mittaan muutenkin muuttuneet. Keskiajan rakennuksissa yleisin rahakätkön paikka oli tulisija. Vaikka tapa myöhemmin väheni, vielä 1892 Pihtiputaalta taltioitiin perinne:

Karkottaakseen ikävän uudessa talossa, johon joku tulee joko emännäksi tai palveliaksi j.n.e. otetaan kolme leipän purua ja heitetään ne tupaan ensikerran tultuaan uuniin, ennenkun muuanne tuvassa katsoo, sitte pitää vielä haudata kupariraha kotalieteen niin syvälle, ettei se joudu sieltä kenenkään käsiin (uhri maanhaltialle), sitte ei tule ikävä siinä talossa. 
Myöhemmin yleisimmät kätköpaikat olivat kynnyksen ja nurkkien alla. Näissä kätkemistavat vaihtelivat, joissain taioissa suosittiin hopeista rahaa, joissain tehokkainta oli käyttää kolmen eri kuninkaan aikaisia kolikoita. Asuinrakennuksen lisäksi myös eläinsuojat ja kuivurit suojeltiin rahoilla.

Esimerkiksi Mustasaaressa maatilan päärakennusta tehtäessä rahoilla saatettiin estää taloon kohdistettuja pahoja ajatuksia laittamalla hopearaha ("mieluiten käytöstä jo poistunut") jokaisen nurkan ja kynnyksen alle. Karstulalaisen perinteen mukaan hopearaha laitettiin pohjoisseinän kolmannen hirsikerroksen väliin. 

Muhoksella neuvottiin ennen rakentamista kääntämään maa riihen kolmen nurkkapaikan kohdalta, ja laittamaan kolikot käännetyn maan alle. Silloin "vilja ei riihestä katoa, eikä satoa voida taikomalla pilata".

Viitasaarella oltiin ilmeisesti varakkaampia, koska siellä neuvottiin laittamaan kurkihirren päälle kultaraha. Kuulemma moni rikas oli pannut nurkkien alle useitakin rahoja. Ikaalisissa neuvottiin laittamaan tallin nurkkaan pussi jossa piti olla peräti sata pennin rahaa.

Ja jos rakennus siirrettiin toiseen paikkaan, piti alkuperäinen raha nurkan alta ottaa mukaan, jotta talon suojelijahenki siirtyisi mukana.

Joissakin taioissa raha neuvottiin ensin rikkomaan neljään osaan: 
Kun – ennen vanhaan – navettaan alimmaiset hirret pantiin, niin lyötiin kirveellä hopiaraha neljäksi kappaleeksi, ja se aina nurkkiin ensimmäisen salvaimen väliin, niin karja siinä navetassa hyvin menestyy. (Pihtipudas 1890)
Kun siis seuraavan kerran näet vanhat suojelemattomat kivijalan jäänteet, niin kannattaa käydä koluamassa nurkat ja kynnysten kohdat. Saatat onnistua löytämään ihan oikean maagisia voimia omaavan taikaesineen!


MUITA REIKÄRAHATEORIOITA

Reikärahoja löytyy muistakin maista, ja reikien ihmettelijöitä siis myös. Ulkomaisilla numistiikkafoorumeilla on keskusteltu aiheesta, ja ehdotettu mm. että reikiä olisi tehty siksi että rahoja on voitu pitää narussa, eivätkä ne hukkuisi niin helposti. Tämä tapa on ilmeisesti ollut yleinen ainakin joissain Kauko-Idän ja Afrikan maissa, jossa rahat tehtiin jo valmiiksi reiän kanssa. Mutta Suomesta tuollaista käyttötapaa ei ilmeisesti ole dokumentoitu.


On myös kerrottu että varsinkin sotilaat olisivat ommelleet kolikoita vaatteen tai vyön sisäpuolelle jotta ne eivät huku, ja/tai jotta ne suojaisivat käyttäjäänsä ikään kuin panssarina. 


Joskus rahaa on käytetty paremman puutteessa myös prikkana, eli ruuvin tai mutterin aluslaattana.


Joissain Itä-Euroopan maissa kolikoilla on koristeltu hääasuja, mutta tällaisestakaan tavasta ei Suomessa liene tietoa. Erilaisia rahoista askarreltuja kaula- tai rannekoruja on tullut myös Suomessa joskus vastaan, mutta niissä on yleensä käytetty hopearahoja.


Etelä-Ruotsista, Kronobergin linnan raunioista löytynyt 1500-luvun kolikko, jonka reiässä on kiinni metallinen koukku. Tämäkään löytö ei valitettavasti valaise reikärahojen käyttötarkoitusta sen enempää, päinvastoin.



MUITA TAIKARAHAPAIKKOJA:
KIRKOT

Kristinuskoon varsinaiset taiat eivät kuulu, mutta selvästi aikoinaan ajateltiin että nekin ovat tehokkaampia pyhässä ympäristössä. On nimittäin taikoja, joissa esineet pitikin haudata kirkon seinustalle. Niinpä esim. kun Sumiaisten vanhaa kirkkoa purettiin, löytyi sen kivijalasta erilaisia taikomisvälineitä, kuten verkonpalasiin käärittyjä sammakoita ja erilaisia taikapusseja. Mukana on tietysti ollut myös rahoja, ja ehkäpä juuri siksi myös Suomen vanhimman tunnetun kirkonpaikan, Ravattulan Ristimäen, kivijalasta on löytynyt niin paljon kolikoita, että ne yli kaksinkertaistivat 1100-1200-lukujen vaihteen aikaisten rahalöytöjen määrän.

Kun vielä tunnetaan suuriakin rahakätköjä, jotka on haudattu kirkon seinustaan - ilmeisesti siksi että se paikka on uskottu tavallista turvallisemmaksi - niin voisi kuvitella että omaa taikapussia kätkiessään on ollut vaikea löytää enää tyhjää tilaa kaikkien kätköjen lomasta.

Kaikkien aikojen suurin Suomesta löydetty keskiaikainen rahakätkökin löytyi
nimenomaan kirkon seinustalle kaivettuna. Ulvilan kirkon luota 2004 löytyneessä
kätkössä oli 1474 kolikkoa. 

On jopa epäilty, että koko rakennuskätköperinne olisi saattanut kulkeutua Suomeenkin nimenomaan kirkkojen mukana. Muualla sijaitsevissa vanhemmissa kirkoissa on löydetty rakennusvaiheessa piilotettuja rahoja, ja Suomessa tunnetaan myös erityisesti kirkkojen rakentajille tehtyjä oikeaoppisia ohjeita siitä, mihin ja miten paljon rahoja piti kätkeä.

(Täytyisiköhän tässä nyt vielä muistuttaa, että älkää nyt vaan silti menkö kirkkojen seinustoille kaivelemaan? No, ei se taida olla tarpeellista, tätä blogia lukevat vain te fiksut ihmiset.)


LÄHTEET

Kuten aiemmin jo viitattiin, lähteisiin tai muihin vedenottopaikkoihin saatettiin jättää maksu vedestä. Maksu on ollut aiheellinen varsinkin silloin kun vettä on otettu esimerkiksi taikojen suorittamiseksi. Vuonna 1766 Pietarsaaren pitäjänkertomuksessa kerrottiin, miten “toiset pitivät arvossa tiettyjä lähteitä, joihin uhrattiin rahaa ja muuta myöhempinä aikoina.” Ilmeisesti lähteiden tuottamasta vedestä on haluttu antaa korvaus, jotta palvelu sujuisi jatkossakin.

Vielä vuonna 1910 Rovaniemellä kerrottiin miten “muutamilla oli vielä tapana lähteessä juodessa uhrata rahaa lähteeseen. Tiedusteltaessa: miksi niin? Sanovat vain: ‘sen kun uhraamme.’”

Aina pelkkä maksu ei riittänyt, vaan vaadittiin loitsujen lausuminenkin:
"Kun vettä otetaan hetteestä, vaikkapa talvikon jälkeä varten, niin pitää sanoa hetteeseen: veen syynnyn[!]: "Sinä siniviittasten sikiä, Suot kolot, maat kolot, Kaikki kalliot kolosit!" Kolme kertaa pitää sanoa, kun ottaa veen hetteestä ja puukolla kolme kertaa piirtää, jotta vesi tuloo lumotuksi ja maan vihat ja veen vihat pois. Ja hopeaa pitää vuolaista hetteeseen tai panna penni, jotta vesi tuloo ostetuksi, jotta minä ostin, jotta ei tarvitse takaisin tuuva.
Jos siis törmäät piipparointireissulla kuivuneeseen lähteeseen, niin kannatta käydä tonkimassa.


METSÄT JA MAAT

Taikarahoja voi löytyä monista muistakin paikoista, sillä uhreja voitiin viedä esimerkiksi erilaisiin kivenkoloihin ja puunjuurakoihin. Viitasaarellakin 1897 “Metän loitsun” yhteydessä pyyntionnen varmistamiseksi oli vielä "pantava hopeaa tai kultaa lepän juurten alle". Metsollekin oli oma taikansa:
“Metson soidin lahjotaan kiertämällä se maarianpäivänä, kätkemällä hopearaha juurakon alle ja sanomalla: “Kaikki linnut minuun!” (Viitasaari 1890)
Vesannolla taas kerrottiin vuonna 1938 että Viitasaaren ja Vesannon rajalla oli ollut puu, “johon on rahaa ruumissaattueesta heitetty”.

Vesannolla oli muutenkin hurjia taikamenoja, kuten tämä naurisvarkaiden suojaksi tehty taika:
Nauriin varas ei pääse pois naurishalmeesta, kun ottaa 25-pennisen ja antaa sen olla kuolleen immeisen suussa kolome vuorokautta; sitte pittää se raha panna halameen veräjän alimaisen puun ala ja peittee multaan. (Vesanto 1895)
Tällainen "ruumiilta saatu hopea" esiintyi jo tuossa ylempänä Rissas-Pekan tapauksessa, ja vastaava rahan voimaa kasvattava kikka löytyy joistain muistakin taikaohjeista. Entisaikaan ruumiitkin siis valjastettiin hyötykäyttöön.

Kolikoita saattoi levitä maastoon myös eläinten karkailun takia. Kadonneita lehmiä yritettiin saada kotiin heittämällä metsään kolikoita ja pyytäen metsän neitoa "ottamaan rahat, mutta palauttamaan lehmät". Taika voitiin tehdä myös ennalta ehkäisevästi keväällä kun karja päästettiin ulos. Tällöin pennin raha heitettiin vasemman olkapään yli metsään ja samalla lausuttiin että "täällä lampaat pysyy". 

Joskus myös lehmät saattoivat kiivetä kalliolle, eivätkä päässeetkään alas. Jostain syystä ongelmaan kuulemma auttoi kun laittoi kolikoita metsässä olevien kivien alle.

Kolikoita liitettiin mukaan myös muihin taikaesineisiin. Yleinen tällainen ilmiö on ollut leppäukko, jota on käytetty moniin taikoihin. Kuten Karttulasta kerrotaan:
Vielä 1870-luvulla löydettiin hautausmaalta n. s. vainajien lapsia, leppäpuusta veistettyjä ihmisen muotoisia esineitä. Tinasta oli näille tekeleille laitettu silmät ja ympärille kääritty punaista villalankaa, jonka alle pistetty onnenraha tavallisesti ykköspennin lantti. Tämän piti tuottaa siunausta ja suojella nuken laittajaa pahoilta hengiltä. 
1600-luvulta säilyneissä kuvauksissa leppäukot olivat vielä huolellisesti ihmisen muotoiseksi tehtyjä ja vaatetettuja, mutta myöhemmin rakenne pelkistyi ja tuo säästetty työaika ilmeisesti korvattiin laittamalla ukon rinnuksille raha tai useampi. Rahan avulla saattoi nimittäin muutenkin korvata muita, työläämpiä taikojen osoita, jos halusi päästä vähän helpommalla.
Kirkon väki saadaan talosta pois ihmisiä kiusaamasta ja eläimiä siten, että tehdään lepästä ihmisen kuva, johon silmät laitetaan tinasta – päähän muuten kuvataan korvat, suu, kaula j.n.e. ja käsiä poikittain asetetulla punasella langalla toiseen kiini pannulla lepällä, johon ristin kohdalle pannaan jokin vanha raha tai sen puutteessa pennin raha; jalkoja kuvaavat emäpuussa olevat haarat. 
Leppäukkoja haudattiin muuallekin kuin kirkon maalle, mutta erityisen yleinen paikka oli taas kerran kirkon kivijalka. Kuten Pielaveteläinen papin poika kertoo lapsena 1800-luvun lopulla kirkon kivijalasta tekemistään löydöistä: 
...löytänyt myös pari pientä ruumiskirstua, lepästä tehtyjä, noin 20 cm pitkiä. Sisässä lepästä veistetty ukko, tinasta silmät, risti rinnan päällä ja ristin päällä raha ja ne punasella rihmalla kiinni. Rahana oli kerran ollut 25-penninen

"VANHAT VASKIRAHAT" 

Useissa taioissa on korostettu rahan vanhuutta. Esimerkiksi Pihtiputaalla määriteltiin että “semmoinen vanha raha, jote ei meijän muistin aikaan enää käytetä”. Kivijärvellä oltiin sitä mieltä, että mitä vanhempi raha, sen parempi. 

Useissa taioissa on nimetty käytettäväksi “kruununmynttiä”, eli ruotsalaista rahaa. Niitä suosittiin taikakäytössä vielä Venäjän vallankin aikana. Närpeksessä jopa täsmennettiin että rahan tulisi mielellään olla “Vanhan Kaisan aikainen”. Tällä “gamla Kajsalla” tarkoitettiin ilmeisesti kuningatar Kristiinan (1632-1654) aikaista rahaa. Ne ovat olleet yleisiä löytöjä kaivauksilla, ja niitä tiedetään olleen taikakäytössä vielä 1800-luvullakin.

On vaikea sanoa oliko näissä ohjeissa kyse siitä, että taikoihin ei kannattanut tuhlata käytössä olevaa rahaa, vai oliko rahan vanhuus edellytys taian toimimiselle. Joka tapauksessa se merkitsee ainakin sitä, että rakennuksesta mahdollisesti löytyvän kätkörahan iän perusteella ei kannata alkaa määrittelemään rakennusvuotta. 



Kaikkien näiden taikojen teon jälkeen ei siis ole mikään ihme että kolikoita voi löytyä mitä oudoimmista paikoista, eivätkä kaikki metsästä löytyvätkään rahat välttämättä ole metsätöitä tehdessä taskusta pudonneita.



-------------------------- LISÄYS ------------------------

Lisäyksenä vielä pari muilta etsijöiltä myöhemmin saamaani kuvaa reiällisistä rahoista:

Ensin Pirkanmaalta löytyneitä rahoja. Useimmissa on siisti reikä reunassa, parissa vähän rujompi naulalla tai puukolla tehty. Yhdessä reikä onkin keskellä, ja yksi on ilmeisesti ollut käytössä nappina. Kaikki rahat ruotsalaisia, 1700-luvulta tai 1800-luvun alusta.

Kuva: Simo Kivimäki

Alimman rahan reikä oli vielä ummessa, ja siitä löytyi pala narua. Se on siis ilmeisesti ollut jossain roikkumassa, vaikka reikä näyttää puukolla tehdyltä.


Ja tässä hieno kokoelma varsinaissuomalaisen metallinetsijän löytämiä reikärahoja 1500-luvulta. Näistä peräti neljässä on reikä keskellä. Suurin osa rahoista on kuulemma löytynyt vanhojen talojen paikalta.











--------------
Erityiskiitos Sonja Hukantaipaleelle, joka ystävällisesti vastaili allekirjoittaneen kysymyksiin.

Lähteitä:
“For a witch cannot cross such a Threshold!”, Sonja Hukantaival:
https://www.utupub.fi/bitstream/handle/10024/125606/Hukantaival_thesis_2016.pdf?sequence=2&isAllowed=y
“Tavallista taikuutta”, Tenka Issakaisen väitöskirja:
“Taikojen väkevät ainekset”, Katri Ratian Pro Gradu -tutkielma:
Finlands svenska folkdiktning. 7, Folktro och trolldom 5:




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jauhosinetit

Virkapuvun napit

Tipat

Pipari

Kukkanapit

Viikinkikauppiaan rahakätkö

Viikinkikauppiaan virallinen standardipunnus

Klipat

Köyhemmän miehen sinettisormus

Kirjapainolaatat