Tekstit

Venäläiset kuparikolikot 1700-1864

Kuva
Venäläisten kuparikolikoiden tunnistamiseen ei ole ollut netissä samanlaista kätevää sivustoa kuin ruotsalaisille rahoille Swedish coppers tai Ingemars website. Joten tein sellaisen.  Sivun tarkoitus on auttaa huonokuntoisten rahojen tunnistamisessa, kun vuosiluvusta ja/tai arvosta ei saa selvää. Siksi rahat on etsinnän helpottamiseksi poikkeuksellisesti listattu ryhmiteltynä halkaisijan mukaan (tai halkaisijoiden keskiarvon mukaan, jos siinä on vaihtelua, niin kuin Venäjällä usein on). Mittaa siis ensin rahan halkaisija, niin pääset pikakelaamaan suunnilleen oikealle alueelle. Teksteissä on lisäksi linkki Numistan sivulle josta löytyy lisätietoa. (Numista on jaotellut rahoja useampaan osaan kuin minä, joten vuosiluvut siellä eivät aina ole täsmälleen samat). Mukaan on yritetty ottaa kaikki normaalisti käytössä olleet kuparirahat (ei koelyöntejä tai muita erikoisrahoja) vuosilta 1700-1864, jonka jälkeen Suomi sai oman rahan eikä venäläisiä kolikoita tänne enää niin paljon hukkailtu. Jo

Reikäkolikot ja muita taikarahoja

Kuva
n. 1300-1950 ●  kupari ja hopea   Löytämäni reikärahat. Vanhin 1500-luvulta, useimmat 1700-luvulta, uusin 1801. Toiseksi viimeisessä ei erotu kuvioita, joten se ei välttämättä ole raha, ja viimeinen on selvästi vain kuparilevyä. Olen tätä kirjoitettaessa kaivanut maasta vajaat 700 yli 100-vuotiasta rahaa. Niistä ainakin yhteentoista on jossain vaiheessa tehty poraamalla tai naulaamalla reikä. Omissa löydöissäni reiällisten rahojen osuus on siis peräti n. 1,6 %, ja niitä näkyy usein muidenkin etsijöiden löydöissä sekä museoiden kokoelmissa. Melko yleisiä tapauksia siis. Aikani reikien tarkoitusta ihmeteltyäni päätin yrittää etsiä tietoa asiasta. Päädyin löytämään ainakin yhden mahdollisen vastauksen. Nimittäin: Nykypäivänä voi tuntua siltä, että tuntemattomien historiallisten ilmiöiden leimaaminen taikarituaaleiksi on vain epätoivoinen yritys keksiä edes jokin selitys asialle. Ja onkin selvä että rahoissa oleville rei’ille löytyy varmasti myös käytännöllisempiä selityksiä.  Mutta taiat

Tipat

Kuva
n. 1380-1717  ●  hopea (myös kupari ja kulta) Pietari Suuren aikainen kopeekka, lyöty Moskovassa Kadashevskin rahapajalla 1702 (0,28g). Maasta löytyvien rahojen joukossa on klippojen ( https://mullastamaan.blogspot.com/2021/12/klipat.html ) lisäksi toinenkin erikoisempi rahatyyppi, joka silloin tällöin osuu metallinetsijöiden kelan alle. Nimittäin Venäjällä käytössä ollut hopeinen tipparaha, jonka silmiinpistävimpiin ominaisuuksiin kuuluu sen pienuus. Tipat ovat muutenkin ulkonäöltään karumpia kuin tavalliset kolikot, ja varsinkin kuluneina niitä voi olla vaikea edes tunnistaa rahaksi. Erityisen hienoja löytöjä siis!

Klipat

Kuva
1518-1627 ●  hopea, kupari ja kulta    Löytämäni neljän ja kahden markan hopeaklipat Juhana III:n ajalta. Kun ihmiskunta aikoinaan jostain syystä päätti alkaa käyttää harvinaisia metalleja maksuvälineenä, huomattiin pian että metallin määrän punnitseminen oli hankalaa ja hidasta, ja aiheutti todennäköisesti pitkiä jonoja kassoille. Pulma ratkottiin tekemällä metallinpaloista standardikokoisia, lyömällä niihin leima jossa ilmaistaan metallin määrästä takuuseen menevä taho, ja toivomalla että kauppakumppani uskoo leimaa. 

Pipari

Kuva
1757-1796 ●  kuparia  ●  löytöpaikka: eri puolilta Hyväkuntoisin löytämäni pipari ei ole kovin hyväkuntoinen. Jonkinasteisen legendaarisuuden sekä numismaatikko- että piipparointipiireissä on saavuttanut tämä piparkakuksi nimetty 5 kopeekan kolikko. Suurimmillaan 4,4-senttinen raha tosiaan alkaa jo lähennellä keskivertojoululeivonnaisen kokoa, paitsi että painoa sillä on keskimäärin reilut 50 grammaa. Venäläisten tunnetusti joustavan toleranssin johdosta rahan paksuus tosin vaihtelee niin paljon että paino saattaa heittää jopa parikymmentä grammaa suuntaan tai toiseen. Rahan löytäminen maasta on hieno ja suositeltava kokemus kaikille. Eikä se ole edes vaikeata, sillä tuon kokoisen kuparimötikän antama signaali ei helposti jää huomaamatta huonommallakaan etsimellä - kunhan ensin sattuu osumaan siihen kohtaan maanpintaa jossa kyseinen raha sijaitsee, ja sehän taas ei vaadi kuin jalkatyötä. Itse olen onnistunut osumaan oikeaan koordinaattiin nyt neljästi. Valitettavasti vaan rahojen kunto

Virka- ja asepukujen napit autonomian ajalta

Kuva
n. 1800-1917  ●  lähinnä messinkiä tai rautaa kulta- tai hopeapinnoitteella. Löytämiäni nappeja. Jos löydät mullasta paksun, kuperan napin, jossa on jykevä kiinnityslenkki, ja jonka halkaisija on 2-2,5 cm, olet saattanut löytää Venäjän vallan aikaisen virkapuvun napin. Usein napissa on jokin kuva: kotka, vaakuna, numero tai kyrillisiä kirjaimia. Osa napeista oli koristelemattomia, mutta sellaisenkin saattaa tunnistaa virkanapiksi takapuolella mahdollisesti näkyvästä valmistajan nimestä. Tämän tyyppisiä nappeja käytettiin sekä siviilivirkamiesten että sotilaiden puvuissa.

Kukkanapit

Kuva
n. 1700-luvun loppu - n. 1800-luvun loppu ●  useimmiten messinkiä ●  löytyy joka puolelta Löytämiäni kukkanappeja. Missä päin Suomea sitten peltoa kuopsutteletkin, tulet ennen pitkää törmäämään nappiin, jonka keskellä on tyylitelty kukkakuvio ja jonka reunaa kiertää vinoviiva- tai pistekoristelu. Tämä kukkanapiksi ristitty, melkein jokaiselle metallinetsijälle tutuksi käynyt sympaattinen ilmestys esiintyy paikoitellen hyvinkin runsaana sekä Suomessa että Ruotsissa.

Surusormus

Kuva
n. 1650-1800 ●  kultaa  ●  löytöpaikka: Päijät-Häme Niin kuin kuninkailla on aina ollut tapana, halusi myös Englannin kuningas Kaarle I kovasti sotia naapurimaittensa kanssa. Lähinnä Ranskan kanssa, mikä ranskalaiset tuntien on tietenkin täysin ymmärrettävää. Jostain syystä parlamentti oli kuitenkin nihkeä rahoittamaan hänen sotiaan. Näkemyserot kulminoituivat lopulta siihen, että sekä parlamentti että kuningas kasasivat omat armeijansa ja aloittivat keskenään sisällissodan. 1600-luvulla politiikka nimittäin otettiin vielä vakavasti - nykydemokratioissahan vastaavat pikkukiistat käsiteltäisiin tylsästi äänestämällä. Kaarlelle kävi kuitenkin huonosti: hän hävisi sodan parlamenttiaan vastaan ja hänet mestattiin vuonna 1649.  Kuninkaalla oli kuitenkin myös kiihkeitä kannattajia, jotka keksivät näyttää surevansa idolinsa poismenoa ja samalla osoittaa mieltään parlamentarismia vastaan teettämällä kuninkaan muistoksi itselleen sormukset. Tuohon aikaan sormukset olivat muutenkin kovassa huudo

Kirjapainolaatat

Kuva
1899 - n. 1960-luku ●  kirjasinmetallia (lyijy, antimoni, tina)  ●  löytöpaikka: useita Löytämiäni kirjapainolaattoja, lähinnä Vantaalta. Yllättävän monesta paikasta eri puolilta maata löytyy erikoisesta tummanharmaasta metallista tehtyjä pieniä metallilaattoja, joiden leveällä sivulla on kohoviivat. Kun katsoo tarkemmin, näkyy levyn pitkässä kapeassa reunassa pieniä kohoumia. Vielä tarkemmin katsoessa huomaa että kohoumat ovat kirjaimia.  Kun kirjapaino 1400-luvulla keksittiin, tuli kirjojen kopioimisesta melkoisen paljon nopeampaa ja halvempaa verrattuna aiempaan menetelmään, jossa palkattiin muutamia munkkeja kopioimaan jokainen kirja käsin. Mutta painamiseen tarvittavien painolaattojen valmistus oli silti vielä aikaa vievää puuhaa, koska jokainen ärsyttävän pieni kirjainmerkki piti asetella painolevyihin yksitellen. Tämä näpertely jatkuikin sitten peräti 400 vuotta, ennen kuin kirjoituskoneen keksiminen sai muutaman herran pohtimaan voisiko painolevytkin vain jotenkin kätevästi nap

Viikinkikuninkaan kopioraha

Kuva
n. 1000 ●  hopeaa  ●  löytöpaikka: Päijät-Häme Niin kuin ehkä tiedättekin, olin jo aiemmin onnistunut löytämään hopearahoja, jotka kuningas Ethelred II oli lyöttänyt Brittein saarilla noin 1000 vuotta sitten. Tai siis en tainnut kertoa tarkemmin, mutta tuolla niitä näkyi: ( https://mullastamaan.blogspot.com/2020/06/viikinkien-hopearaha-aarre.html ). Siksi tämäkin raha näytti heti löytyessä tutulta. Mutta jotain outoa siinä tuntui kuitenkin olevan, kun tarkemmin katsoi.  Kansallismuseon rahakammion intendentti Frida Ehrnsten kertoikin heti kuvan nähtyään, että kyseessäpä ei olekaan aito Ethelred. Tällä kertaa ei kuitenkaan ollut syytä pettyä, vaikka tavara paljastui kopioksi! Raha heti löytämisen jälkeen. Ihan täytyi hetkeksi istahtaa ihailemaan mitä maa taas lahjoitti. Kun Ethelred II alkoi Englannin kuninkaaksi, olivat viikingit olleet saarella tuttuja vieraita jo parin sadan vuoden ajan. Ajoittain viikingit olivat ryöstelleet englantilaisia, ja välillä taas eläneet sopuisina naapurei

Kolikoita pitkin peltoja

Kuva
n. 1500-1900 ●  kuparia ja hopeaa  ●  löytöpaikka: yllättävän useasta paikasta Pelloilta löytämiäni kolikoita. Jos sekoat, ja alat haravoida peltoja metallinetsimellä, päädyt luultavasti jossain vaiheessa pohtimaan harrastajien yleistä mysteeriä: "Miten ihmeessä kaikki nuo vanhat rahat tänne pellolle ovat päätyneet?" Vanhoja kolikoita kun löytyy käytännössä melkein kaikilta pidempään käytössä olleilta alueilta, ja on ollut aika yllättävää nähdä niiden määrä ja ikä. Olen sillä(kin) tavalla omituinen, että olen alusta asti merkinnyt löytämäni vanhat kolikot muistiin taulukko-ohjelmaan (joo joo, tiedän, ei saa nauraa). Niinpä voin nyt jakaa ainutlaatuista nörttitilastotietoa peltokolikoiden esiintymisestä! Tilaston yleistettävyys lienee toki heikko, ja numerot vaihtelevat varmasti paljon eri puolilla maata, mutta tällaista on nyt ainakin osunut kelan alle yhdellä etsijällä, joka on kolunnut erilaisia peltoja lähinnä Uudellamaalla ja Päijät-Hämeessä. Tähän päivään mennessä olen l

Viljasäkkien lyijysinetit

Kuva
n. 1830 - n. 1900-luvun puoliväli ●  lyijyä  ●  löytöpaikka: vähän joka puolella Löytämiäni lyijysinettejä. Peltojen vakiolöytöjä ovat valkoiseksi hapettuneet lyijysinetit. Ne eivät valitettavasti yleensä ole peräisin kuninkaiden ja aatelisten keskiaikaisista kirjeistä, niin kuin jokainen löytäjä tietenkin ensimmäiseksi ajattelee. Lyijysinettejä on käytetty aikojen kuluessa monenlaisissa yhteyksissä sinetöimään säkkejä, paketteja, kangaspakkoja tai pulloja, ja varmistamaan ettei tavaraa ole matkalla hävinnyt tai muuten vaan antamaan pakkaukselle lisää hohtoa. Useimmat löytösinetit, joiden alkuperä on selvinnyt, näyttäisivät kuitenkin olevan niinkin tylsän arkisesta asiasta kuin jauhosäkistä. Kun ajattelee lähimenneisyyden Suomea, ajattelee helposti lainehtivien viljapeltojen täyttämää maaseutua. Mutta todellisuudessa suomalaiset eivät ole läheskään aina olleet omavaraisia viljan suhteen. Vielä 1700-luvulla kotimainen vilja riitti aika hyvin, ja katovuosistakin selvittiin jotenkuten kru