al-Musta'in billahin dirhemi

862-866  ●   hopeaa   ●   löytöpaikka: Päijät-Häme


800-luvun puolivälin jälkeen abbasideilla ei mennyt vahvasti. Heidän arabiklaaninsa oli kyllä pysynyt vallassa jo yli 100 vuotta, ja abbasidien kalifaatin alue käsitti silloin käytännössä koko Lähi-idän, suuren osan Afrikan pohjoisrannikkoa ja jopa osia nykyisestä Italiasta. Abbasideja pidettiin myös itsensä profeetta Muhammedin perillisinä, ja siksi erityisen kovina jätkinä.

Mutta käytännössä he joutuivat tottelemaan kiltisti erilaisia öykkäröiviä sotilasryhmiä - pääasiassa turkkilaisia, jotka olivat lyhyessä ajassa murhanneet jo kaksi aiempaa kalifia. Sen jälkeen, vuonna 862, turkkilaiset heittivät vallanperimysvuorossa olleen al-Mu’tazzin vankilaan, ja nostivat kalifiksi tämän serkun, parikymppisen al-Musta’inin.

Meno kalifaatissa jatkui kuitenkin niin levottomana, että kolmen vuoden kuluttua uusi kalifimme, joka oli ottanut hallitsijanimekseen al-Musta'in billah, sai tarpeekseen ja karkasi pääkaupungista Samarrasta Bagdadiin, eikä suostunut palaamaan vaikka turkkilaiset sekä kauniisti että vähemmän kauniisti pyysivät. Turkkilaiset tietysti ottivat nokkiinsa, ja ihan pottuillakseen hakivat serkku al-Mu’tazzin pois tyrmästään, ja tekivät sittenkin hänestä kalifin kalifin paikalle.

Poliittisista syistä turkkilaiset lupasivat al-Musta’inille leppoisat ja rahakkaat eläkepäivät Medinassa, jos tämä suostuu tunnustamaan serkkunsa valtaoikeudet. Mutta al-Mu’tazzi oli vankilavuosista käärmeissään, ja lupasikin serkkunsa päästä palkkion. Eikä aikaakaan kun eräs palkkionmetsästäjä saapui uuden kalifin luo ja tarinan mukaan huusi jo ovelta: “Katso tässä! Serkkusi pää!”. Al-Mu’tazz oli juuri pelaamassa shakkia, ja vastasi, että “Laita se vaan siihen maahan, pelaan ensin tämän pelin loppuun”. 

Pelin jälkeen al-Mu’tazz tunnisti pään oikeaksi, ja antoi sen tuojalle palkkioksi 500 hopearahaa.

Tämä al-Musta’inin aikana Bagdadissa lyöty hopeadirhemi on vanhin löytämäni raha. Olen myös täysin varma että se on yksi noista kuuluisasta 500:sta palkkiokolikosta, vaikka virallinen arkeologia ei teoriaani suostukaan tunnustamaan.





Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Virkapuvun napit

Kukkanapit

Jauhosinetit

Tipat

Pipari

Köyhemmän miehen sinettisormus

Klipat

Viikinkikauppiaan rahakätkö

Taikarahat

Viikinkikauppiaan virallinen standardipunnus