Jauhosinetit
n. 1830 - n. 1900-luvun puoliväli ● lyijyä ● löytöpaikka: vähän joka puolella
 |
| Löytämiäni lyijysinettejä. |
Peltojen vakiolöytöjä ovat valkoiseksi hapettuneet lyijysinetit. Ne eivät valitettavasti yleensä ole peräisin kuninkaiden ja aatelisten keskiaikaisista kirjeistä, niin kuin jokainen löytäjä tietenkin ensimmäiseksi ajattelee. Lyijysinettejä on käytetty aikojen kuluessa monenlaisissa yhteyksissä sinetöimään säkkejä, paketteja, kangaspakkoja tai pulloja, ja varmistamaan ettei tavaraa ole matkalla hävinnyt tai muuten vaan antamaan pakkaukselle lisää hohtoa. Useimmat löytösinetit, joiden alkuperä on selvinnyt, näyttäisivät kuitenkin olevan niinkin tylsän arkisesta asiasta kuin jauhosäkistä.
Kun ajattelee lähimenneisyyden Suomea, ajattelee helposti lainehtivien viljapeltojen täyttämää maaseutua. Mutta todellisuudessa suomalaiset eivät ole läheskään aina olleet omavaraisia viljan suhteen. Vielä 1700-luvulla kotimainen vilja riitti aika hyvin, ja katovuosistakin selvittiin jotenkuten kruununvarastojen avulla. Mutta 1830-luvun katovuosien jälkeen olikin jo pakko lähteä hakemaan viljatäydennystä ulkomailta.
Silloin teollisuudessa huomattiin, että suuret ulkomaiset myllyt pystyivät myymään jauhoja niin halvalla, etteivät suomalaiset pikkumyllyt kyenneet kilpailemaan niiden kanssa. Vielä kun viljan tuontitullit mentiin poistamaan vuonna 1864, laski viljan hinta niin alas, ettei sitä kannattanut enää viljellä kuin omaan käyttöön. Samaan aikaan voin hinta puolestaan oli nousussa, joten talonpoikien oli fiksumpaa hankkia lehmiä ja laittaa pellot heinälle. Maatilat painottuivat karjatalouteen, ja 1900-luvun alussa enää alle puolet Suomessa käytetystä viljasta oli kotimaista. (Ja nyt kun tarkemmin ajattelen, niin ehkä se perinteinen mielikuva agraari-Suomesta sisältääkin lähinnä heinäseipäitä, totta.)
1800-luvun alkupuolella viljaa tuotiin ilmeisesti enimmäkseen Venäjältä, mutta vuosisadan loppua kohden sitä alettiin hankkia yhä enemmän Euroopasta, lähinnä Saksasta. Tuonti Saksasta kuitenkin loppui kuin seinään vuonna 1914, kun otettiin käyttöön tuontitullit - ja sitten alkoi vielä 1. maailmansotakin. Kun Venäjälläkin suuri osa junista otettiin armeijan käyttöön, ei viljantuontia saatu sieltäkään lisättyä. Ja sekin vähä loppui kokonaan vuonna 1917 Venäjän vallankumouksen myötä.
Sotavuosien ruokapulan jälkeen vuonna 1919 viljan tuonti saatiin taas käyntiin. Maailmansotien välisenä aikana tuonnin määrä vaihteli kotimaisen sadon onnistumisen mukaan, mutta ilmeisesti se jatkui jossain määrin koko ajan 2. maailmansodan vuosia lukuunottamatta. Omavaraisuus viljan suhteen saavutettiin 50-60-luvuilla, jolloin lyijysinettien... eikun siis viljan tuonti viimeistään hiipui.
Tuontisäkeistä on kumpujen kätköihin jäänyt mm. seuraavanlaisia sinettejä:
E.T. Paramonov / Rostov
(Е.Т. ПАРАМОНОВ / РОСТОВ)
Venäjän jauhokuninkaaksi nimitetty Elpidifor Trofphimovich Paramonov pyöritti Rostovin suurinta myllyä Don-joen rannassa. Paikalla sijaitsi alunperin pienempi mylly, joka kuului kauppias Pjotr Possokoville. Mylly sijaitsi kadulla joka oli nimetty Possokovin mukaan. Paikallisen urbaanilegendan mukaan Paramonov voitti myllyn häneltä korttipelissä 1889. Vuonna 1896 tämä myllyrakennus paloi ja Paramonov rakensi paikalle uuden, entistä suuremman kuusikerroksisen rakennuksen, ja varusti sen uusimmalla tekniikalla.
Mylly tuotti 100 tonnia jauhoa vuorokaudessa, ja sillä oli oma höyrylaivasto, joka kuljetti jauhoja Eurooppaan. Vallankumouksessa 1917 mylly kansallistettiin (jonka jälkeen sen nimeksi tuli iskevästi “Valtion omistama mylly numero yksi”).
7.2.1930 jauhopöly räjähti rakennuksessa, ja sai aikaan tulipalon jossa koko rakennus tuhoutui, ja kymmeniä työntekijöitä kuoli. Paikalle rakennettiin sen jälkeen uusi mylly, ja kadun nimi muutettiin "Helmikuun 7. päivän kaduksi"
Paramonovin mylly joskus ennen kansallistamista.
Diamant Mehl
Ennen Georg Plangea kukaan ei ollut tullut ajatelleeksi, että jauhotkin voisi brändätä! Vuonna 1895 hän rekisteröi Saksassa tavaramerkin "Timanttijauho", ja alkoi pakata sitä säkkiä pienempiin pakkauksiin myytäväksi suoraan kotitalouksiin. Idea oli menestyksekäs, ja Diamant Mehliä myydään Saksassa vielä tänäkin päivänä. Sinettejä ei pakkauksissa tosin näytä enää olevan.
Timanttijauhopakkaus nykyään. Näyttää olevan edelleen kotitalouksiin sopivaa kokoa, hienoa! (Ei peltolöytö.)
Stettiner Dampfmühlen A.G.
Stettinin (nykyään Szczecin) höyrymylly perustettiin vuonna 1838, 1839, 1857 tai 1858. Välillä jo konkurssiin mennyt mylly käynnistettiin uudelleen osakeyhtiönä (A.G.-kirjaimet nimen yhteydessä) vuonna 1909. Tai sitten 1895. Tai sitten se oli osakeyhtiö koko ajan. Joka tapauksessa se paloi maan tasalle vuonna 1932, tai sitten ei. (Kuten huomaatte, tämän firman historia on vielä vähän epäselvä, koska Stettinissä oli monta myllyä, ja sen historiasta kertovat sivustot on kirjoitettu pääosin puolaksi. Sori.)
Stettiner Dampfmühlenin osakekirja vuodelta 1858, jossa firman sanotaan jo olevan osakeyhtiö.
Kuva jossa ehkä Stettinin mylly palaa, tai sitten se on jokin ihan muu rakennus jossain muualla.
Wittener Walzen-Mühle A.G. / Hungaria
Saksan Wittenissä toiminut valssimylly keksi jostain syystä antaa vehnäjauhoilleen nimeksi "Unkari". Löytäjä voi siis helposti erehtyä tämän sinetin alkuperämaasta. Mylly oli toiminnassa 1886-1942, mutta Hungaria-tuotemerkin elinvuosista en ole löytänyt tietoa.
Wittenin myllyn mainos vuodelta 1925. Ainakin silloin valikoimassa oli Hungarian lisäksi myös Kolmen kruunun vehnäjauhoa.
H. Bartels & Cie
Danzigin (nykyinen Gdansk) Grosse mühle eli "iso mylly" oli kaupungin omistama mylly. Joka ilmeisesti oli kooltaan suuri. Vuonna 1874 Heinrich Georg Bartels perusti kahden kumppaninsa kanssa yrityksen jonka nimeksi tuli H. Bartels & Co, ja alkoi pyörittää tuota myllyä kaupungin vuokralaisena. Vähitellen kumppanukset hankkivat muitakin myllyjä ja varastotiloja. Parhaimmillaan yritys pyöritti Gdanskissa kuutta myllyä, ja työllisti pitkälle toista sataa henkeä. Perustajat itse heittivät veivinsä ennen vuosisadan vaihdetta, mutta yhden kumppanin poika, Felix Kolkow, jatkoi yrityksen toimintaa samalla nimellä vuoteen 1945 asti.
Mainos vuodelta 1924. Jos tuo on se mylly, niin olihan se sitten iso.
Saattaa olla että alkuvuosina yrityksen nimestä puuttui alun "H", mutta ilmeisesti viimeistään vuodesta 1896 lähtien nimi oli virallisesti samassa muodossa kuin sinetissä.
Markel M Makarow / Reval
Vuonna 1920 Markelin firma mainosti Waba Maa -lehdessä myyvänsä... öö... noh, noita juttuja jotka tuossa mainitaan.
Loistava kirjoitus,hyvä !
VastaaPoista