Virkapuvun napit

n. 1800-1917 ●  lähinnä messinkiä tai rautaa kulta- tai hopeapinnoitteella.

Löytämiäni nappeja.

Jos löydät mullasta paksun, kuperan napin, jossa on jykevä kiinnityslenkki, ja jonka halkaisija on 2-2,5 cm, olet saattanut löytää Venäjän vallan aikaisen virkapuvun napin. Usein napissa on jokin kuva: kotka, vaakuna, numero tai kyrillisiä kirjaimia. Osa napeista oli koristelemattomia, mutta sellaisenkin saattaa tunnistaa virkanapiksi takapuolella mahdollisesti näkyvästä valmistajan nimestä.

Tämän tyyppisiä nappeja käytettiin sekä siviilivirkamiesten että sotilaiden puvuissa.

Autonomian ajan virkamiehillä oli Suomessa tiukka virallinen arvojärjestys, joka käsitti 14 eri arvoluokkaa ja lähes 300 arvonimeä. Kymmenen ylimmän luokan virkamiehiä koski virkapukupakko, ja jokaisella oli viimeistään vuodesta 1839 asti oma, asetuksessa hyvin yksityiskohtaisesti määritelty virkapuku nappeineen. Pukujen mallit myös muuttuivat tuona aikana useaan kertaan, joten nappeja on valmistettu jo Suomenkin viranomaisten käyttöön melkoinen määrä. Erilaisia viranhaltijoita ja sotilaita asui joka puolella maata, ja kun käytöstä poistettujen pukujen nappeja vielä kierrätettiin ahkerasti siviilienkin vaatteissa, voi niitä löytää lähes mistä vaan.

Osassa napeista on rautasisus, ja ne ovat saattaneet ruostua vaikeasti tunnistettaviksi möykyiksi, mutta ainakin kokomessinkiset nousevat maasta suhteellisen ehjinä, hapettuneen kuparin sävyisinä. Kaikki napit ovat säädösten mukaan olleet alunperin joko “keltaisia” eli kullattuja tai “valkoisia” eli hopeoituja, mutta vain harvassa napissa näkyy peltovuosien jälkeen enää pinnoitetta.

Rautasydämisiä nappeja muutaman vuoden pellossa olon jälkeen.

Kultauksensa harvinaisen hyvin säilyttänyt koristelematon nappi.

Napit olivat useimmiten muodoltaan kuperia, mutta myöhempinä vuosina osa napeista oli litteämpiä, ja niissä oli ulkoneva reunus. Erilaisista muodoista ei kuitenkaan löydy sen tarkempia yhtenäisiä asetuksia, käytettävä muoto on ehkä ollut virkapuvun suunnittelijan päätettävissä. Koska nappeja valmistettiin useissa tehtaissa eri puolilla Venäjää, on niissä siitäkin johtuen erilaisia dokumentoimattomia eroja.

Reunuksellinen nappi.

Olen koostanut tähän kirjoitukseen tietoja siitä, ketkä näitä nappeja Suomen alueella käyttivät. Arkistoissa on taltioituna muiden asiakirjojen mukana virallisia ohjeistuksia virkapuvuista, joten periaatteessa tietoa on olemassa. Venäläiset nappiharrastajat ovat kasanneet kiitettävästi tietoa Venäjän armeijan ja viranomaisten virkapukuohjeistuksista, mutta tieto ei eri syistä ole läheskään aukotonta. Tietoa löytyy lähinnä venäjäksi ja jonkin verran ruotsiksi - joita kumpaakaan en osaa - joten ottakaa huomioon Google translaten kanssa tekemäni mahdolliset käännösvirheet, kiitos.

Suomen suuriruhtinaskunnan omista käytännöistä tietoa löytyy heikommin. Siivilipukujen napeista on Ole Gripenberg vuonna 1969 kirjoittanut kirjaansa pari sivua, mutta sotilaspuvuista kertovassa kirjassaan nappeja ei juurikaan mainita. Suorastaan outoa etteivät tutkijat ole nappeihin perehtyneet tämän paremmin, vaikka juuri ne ovat puvuissa tietenkin kaikkein kiinnostavinta, koska ne säilyvät maassa ja löytyvät helposti metallinetsimellä! Missä on tutkijoiden prioriteetit!?

KOTKANAPPI

Yleisin univormun napin koriste oli Venäjän silloinen valtiollinen symboli kaksipäinen kotka. Joskus näistä napeista puhutaan venäläisten sotilaiden nappeina. Pieni osa käyttäjistä onkin ollut Suomen alueelle sijoitettujen venäläisten joukkojen sotilaita, mutta suurin osa nappien omistajista on ollut ihan tavallisia suomalaisia virkamiehiä; ministeriöiden, läänien ja kuntien virastojen paperinpyörittelijöitä. 

Tämä valtion vaakunanappi, eli kotkanappi oli siviilivirkamiesten yleisnappi, jota käytettiin useimmissa valtion virastoissa 1800-luvun alusta saakka. Suomen puolella se mainittiin ensimmäisen kerran vuoden 1809 ehdotuksessa tullivirkamiesten puvun napiksi, mutta ehdotuksen läpimenosta ei ole tietoa. Kotkanappi kuitenkin näkyy vuonna 1813 tehdyssä laamanni Ivendoffiin muotokuvassa, samoin kuin hovioikeuden notaari Pomoellin muotokuvassa vuodelta 1817. Viimeistään vuoden 1839 asetuksessa se määrättiin käyttöön useimpiin valtion virastoihin.

Kotkanappi oli käytössä myös joissain sotilaspuvuissa, Venäjällä jo 1700-luvulta alkaen. Suomessa sitä käytti lähinnä Suomen kaarti, eli Helsingissä sijainnut keisarillisen henkikaartin 3. Suomen Tarkk’ampujapataljoona, jonka puvuissa se oli vuosina 1829-1905, ensin upseereilla, ja vuodesta 1834 lähtien kaikilla. Kotka löytyi myös kadettikoulun väeltä, sekä esimerkiksi Suomeen sijoitettujen Donin kasakoiden upseerien napeista.

Kotkanappeja voi ajoittaa kotkan ulkomuodon perusteella seuraavasti: 

Venäläisissä sotilasunivormuissa 1700-luvulla käytetty nappi. Kotkan ulkomuoto vaihteli, mutta yleensä kotkien päässä oli kruunut, ja jaloissa valtikka ja valtakunnanomena.

    

Aleksanteri I:n vaakuna.

1801 Aleksanteri I poisti kotkilta kruunut. Oikeaan jalkaan hän vaihtoi salamat ja soihdun, ja vasempaan laakeriseppeleen. Jaloissa roikkui myös nauha. 

Kotkan rinnalla olevassa vaakunassa ratsastaa tipparahoistakin tuttu Pyhä Yrjö.

Nikolai I:n vaakuna.

1825 Nikolai I palautti kotkalle taas kruunut, valtikan ja valtakunnanomenan.

Nappeihin kotkasta otettiin käyttöön kaksi eri versiota. Tämä pelkistetty versio, jossa siivet ovat alaspäin...

...sekä monimutkaisempi, jossa siivet ovat pystyssä, ja niissä on kuuden tärkeimmän valtakunnanosan vaakunat. Tämä näyttäisi olleen Suomessa harvinaisempi malli.

Aleksanteri II:n vaakuna.

1856-1857 Aleksanteri II halusi taas uudenlaisen kotkan. Nyt sen levitetyt siivet muuttuivat harottavammiksi, kruunuja yhdistämään tuli nauha, ja vaakunan ympärille koristeketju. Varsinaisessa vaakunassa siipiin tuli vielä pari vaakunaa lisää, mutta napeissa käytettiin normaalisti pelkistetympää versiota.

Huomattavaa on myös se, että ratsastettuaan vuosisatojen ajan oikealle, Pyhä Yrjö nyt kääntyi ja lähtikin takaisin vasemmalle.

Suomalaisiin virkapukuihin uusi kotka tosin päivitettiin ilmeisesti vasta vuoden 1860 asetuksella.

Kotkanappi 1857-

Kotkan rinnuksilla vuoden 1857
jälkeen käytetty Suomen suuriruhtinaskunnan
vaakuna. Leijonan vasen takatassu
ei enää seiso sapelin päällä.

Viimeistään vuoden 1839 annetun asetuksen jälkeen kaikissa Suomen suuriruhtinaskunnan käytössä olleissa

napeissa kotkan rinnuksilla oli Pyhän Yrjön tilalla leijonavaakuna, mutta vähintäänkin Kaartin pataljoonan napeissa se oli jo tätä aiemmin. 

Kuluneista napeista sitä on tosin vaikea tunnistaa, varsinkin kun leijona seisoo miekan päällä kolmella jalalla, eikä kahdella kuten nykyään, joten se sekoittuu helposti Pyhän Yrjön hevoseen. Mutta ainakin myöhemmissä nappimalleissa voi sen perusteella periaatteessa päätellä onko kotkanapin käyttäjä ollut suomalainen vai venäläinen.

Vuoden 1857 jälkeinen kotkanappi
Suomen suuriruhtinaskunnan
vaakunalla.

Kaartin pataljoonan käyttämä nappi,
jostain väliltä 1825-1857.

Kaartin pataljoonan käyttämä hienompi
nappi samalta ajalta.

Aleksanteri II:n ajan Kotkanapista on tehty myös versio, jossa on mukana kotkan siivissä olevat vaakunat. Tätä tavallista isompaa nappia käyttivät ilmeisesti ainoastaan Helsingin keisarillisen linnan palvelijat.

Käytössä oli myös nappeja, joissa on kotkan lisäksi muita tykötarpeita, kuten ankkurit (merivartiosto), postitorvi (postilaitos) tai tykit (henkivartiokaartin tykistö). Vuonna 1839 annetussa asetuksessa on kuvattu myös läänin virkamiehille tarkoitetut kotkanapit, joissa vaakunana on lääninvaakuna. Tällaisista en ole löytänyt kuvia, mutta koska löytönapit ovat usein huonokuntoisia, niin mistäpä sitä tietää vaikka olisi itsekin sellaisia jo kaivanut.

Merivartioston nappi vuoden
1857 jälkeen.

Kaartin pataljoonan tykistön käyttämä nappi
Aleksanteri I:n ajalta.

Loisteella varustettu kotka oli käytössä kadettikoulussa ilmeisesti vuodesta 1902 alkaen. Ja joidenkin tietojen mukaan vain opettajlla. Aiemmin napeissa oli ilmeisesti tavallinen kotkavaakuna.

NUMERONAPIT

Numerolla varustetut napit olivat käytössä Venäjän ja Suomen suuriruhtinaskunnan armeijoissa vuosina 1829-1862. 

Numero tarkoittaa yleensä pataljoonan, rykmentin tai patterin numeroa. Samaa numeroa käytti kuitenkin useampi Venäjän armeijan yksikkö, joten on vaikea tietää varmuudella mistä joukoista mikäkin nappi on peräisin. Lisäksi yksiköiden numeroinnit vaihtelivat uudelleenorganisointien myötä. Suomen alueella oli tuona aikana myös erikseen sekä Suomen suuriruhtinaskunnan oman sotaväen joukkoja, että Venäjän puolelta Suomeen sijoitettuja joukkoja, jotka sekoittavat pakkaa entisestään.

Pelkkä numero

Napit, joissa on pelkästään järjestysnumero, kuuluivat Suomen alueella ilmeisesti yksinomaan tänne sijoitetuille venäläisille joukoille. Näitä "suomenmaalaisiksi" kutsuttuja joukkoja oli täällä vaihteleva määrä: 1800-luvun puolivälissä joukkojen vahvuus oli noin 12000 sotilasta, ja Krimin sodan aikana enimmillään jopa 50000. Joukoissa palvelevat sotilaat oli komennettu Suomeen eri puolilta Venäjää, mutta joukkojen upseereista suomalaisia oli jopa puolet. 

Seuraavassa listauksessa on aukko välillä 1835-1855. Tämä johtuu siitä, että vuonna 1835 vanhat yksiköt organisoitiin yhtenäisesti nimetyiksi "Suomen linjan pataljooniksi", jolloin aiempien yksiköiden numeroinnit poistuivat. Kuitenkin vasta vuonna 1855 annetussa asetuksessa näille pataljoonille määrättiin numeroidut napit "kuviottomien nappien sijaan". Jos asetus on käännetty ja tulkittu oikein, oli pataljoonilla siis vuosina 1835-1855 sileät napit. Pataljoonien numerointi on kuitenkin tuona aikana ollut sama kuin se oli vuonna 1855.

Listaus ei siis varmastikaan ole kattava, mutta saatavilla olevien tietojen mukaan Suomen alueella olisi ollut sijoitettuna ainakin seuraavilla numeronapeilla varustettuja yksiköitä sijoitettuna ilmoitetuille paikkakunnille (ensimmäisessä sarakkeessa napin numero):

1 Suomen linjan 1. pataljoona, Viipuri 1855-1862

2 Suomen linjan 2. pataljoona, Viipuri 1855-1856, Loviisa 1856-1862

3 Suomen linjan 3. pataljoona, Viipuri 1855-1856, Suomenlinna 1856-1862

4 Suomen linjan 4. pataljoona, Viipuri 1855-1856, Suomenlinna 1856-1862

5 Suomen linjan 5. pataljoona, Loviisa 1855-1856, Hämeenlinna 1856-1862

6 Suomen linjan 6. pataljoona, Loviisa 1855-1856, Hankoniemi 1856-1862

7 Suomen linjan 7. pataljoona, Suomenlinna 1855-1856, Turku 1856-1862

8 Suomen linjan 8. pataljoona, Suomenlinna 1855-1856, Ahvenanmaa 1856-1862

9 Suomen linjan 9. pataljoona, Suomenlinna 1855-1856, Ahvenanmaa 1856-1862

10 Suomen linjan 10. pataljoona, Suomenlinna 1855-1856, Vaasa 1856-1862

11 Suomen linjan 11. pataljoona, Hämeenlinna 1855-1856

12 Suomen linjan 12. pataljoona, Hämeenlinna 1855-1856

13 Suomen linjan 13. pataljoona, Hankoniemi 1855-1856

14 Suomen linjan 14. pataljoona, Hankoniemi 1855-1856

15 Suomen linjan 15. pataljoona, Turku 1855-1856

16 Suomen linjan 16. pataljoona, Turku 1855-1856

17 Suomen linjan 17. pataljoona, Ahvenanmaa 1855-1856

18 Suomen linjan 18. pataljoona, Ahvenanmaa 1855-1856

19 Suomen linjan 19. pataljoona, Ahvenanmaa 1855-1856

20 Suomen linjan 20. pataljoona, Ahvenanmaa 1855-1856

21 Suomen linjan 21. pataljoona, Vaasa 1855-1856

22 Suomen linjan 22. pataljoona, Vaasa 1855-1856

37 Savonlinnan jääkärirykmentti, Savonlinna 1833-1835

Viipurin jalkaväkirykmentti, Viipuri 1833-1835

38 Lappeenrannan jääkärirykmentti, Lappeenranta 1833-1835

Petroskoin jalkaväkirykmentti, Petroskoi 1833-1835 

45 45. Jääkärirykmentti, Vaasa 1829-1833

46 46. Jääkärirykmentti, Turku, Ahvenanmaa ja Hämeenlinna 1829-1833

89 Viipurin jalkaväkirykmentti, Viipuri ja Käkisalmi 1829-1833

90 Petroskoin jalkaväkirykmentti, Helsinki, Suomenlinna ja Hanko 1829-1833

91 Savonlinnan jalkaväkirykmentti, Kyminkartano, Ruotsinsalmi, Hamina 1829-1833

92 Lappeenrannan jääkärirykmentti, Loviisa ja Hamina 1829-1833

Yksiköiden nimien suomennokset omia ja Googlen, joten virallinen suomenkielinen nimi on voinut olla erilainen.

Joistain yksiköistä on ollut joukkoja sijoitettuna muuallekin kuin on lueteltu, lisäksi ainakin seuraaville paikkakunnille: Lapua, Uusikaarlepyy, Rauma, Hanko, Tornio, Sortavala, Kuopio ja Tammisaari.

Lienee Viipurin jalkaväkirykmentistä tämä.

Olisiko sitten Suomen linjan
9. pataljoonan nappi.

Numero ja symboli

Osa yksiköistä käytti napeissa numeron lisäksi myös aselajisymbolia. Ainakin seuraavilla suomenmaalaisilla joukoilla se oli käytössä Suomen alueella:

Viipurin varuskuntapataljoonasta?

2 & kranaatti    Ahvenanmaan 2. varuskuntapataljoona 1834-1835

3 & kranaatti    Viipurin varuskuntapataljoona 1830-1835

13 & kranaatti    Suomenlinnan varuskuntapataljoona 1829-1833

14 & kranaatti    Viipurin varuskuntapataljoona 1829-1830

4 & tykit  4. tykistöprikaati, 1. Komppania, Viipuri 1830-1835

 4. tykistöprikaati, 2. Komppania, Viipuri ja Savonlinna 1830-1833, Ruotsinsalmi ja Savonlinna 1833-1835

4. tykistöprikaati, 3. Komppania, Ruotsinsalmi 1830-1833, Hamina 1833-1835

4. tykistöprikaati, 4. Komppania, Hamina 1830-1833

5 & tykit 5. tykistöprikaati, 1. komppania, Ahvenanmaa 1830-1835

5. tykistöprikaati, 2. komppania, Suomenlinna 1830-1835

5. tykistöprikaati, 3. komppania, Suomenlinna 1830-1835

5. tykistöprikaati, 4. komppania, Suomenlinna 1830-1835

5. tykistöprikaati, 5. komppania, Hankoniemi ja Svartholma 1830-1835

5. tykistöprikaatin nappi

Numero + "ПФ"

Aleksanteri I:n aikainen upseerin
piikkikypärän vaakunakilpi, jossa
jo käytettiin PF-merkintää.

Napit, joissa numeron perässä ovat kirjaimet ПФ, eli PF (поселенный Финск = poselenji Finsk), kuuluivat Suomen suuriruhtinaskunnan omille joukoille, joissa siis palveli suomalaisia. Määräys näiden nappien käytöstä löytyy vuodelta 1854, jolloin perustettiin Suomen ruotujakoiset tarkk'ampujapataljoonat. PF-tunnukset ovat kuitenkin muiissa yhteyksissä olleet käytössä jo Aleksanteri I:n aikana, joten on mahdollista että samanlaiset napit oli jo aiemmilla Suomen sotaväen yksiköillä.

Koska numeronapit tulivat yleisesti käyttöön vuonna 1829, on mahdollista että PF-nappeja käyttivät hetken aikaa myös vuosina 1827-1830 toiminnassa olleet palkka-armeijana toimivat tarkk'ampujapataljoonat.  Pataljoonia oli kuusi, ja niiden sijaintipaikat olivat:

1829-1830

1ПФ = Turku

2ПФ = Vaasa

3ПФ = Hämeenlinna

4ПФ = Heinola

5ПФ = Kuopio

6ПФ = Viipuri

Mutta viimeistään nappeja käyttivät todistetusti ainakin vuosina 1854 ja 1855 Krimin sotaa varten perustetut Suomen ruotujakoiset tarkk’ampujapataljoonat, jotka toimivat vuoteen 1867 asti. Tarkk’ampujapataljoonia oli yhdeksän:

Vaasan tarkk'ampujapataljoonan nappi.

1854-1867:

1ПФ = Turku

2ПФ = Vaasa

3ПФ = Oulu

4ПФ = Kuopio

5ПФ = Mikkeli

6ПФ = Hämeenlinna

7ПФ = Pori

8ПФ = Uusimaa (Helsinki)

9ПФ = Viipuri

Napit olivat hopeanvärisiä vuoteen 1858 asti, ja kullanvärisiä vuoteen 1862 saakka.

Näitä 1854-1867 toimineita ruotujakoisia tarkk’ampujapataljoonia ei pidä sekoittaa 1881 perustetun yleiseen asevelvollisuuteen perustuvan Suomen sotalaitoksen tarkk’ampujapataljooniin, joilla oli eri numerointi. Siinä vaiheessa numeronapeista oli jo luovuttu, ja niiden tilalla oli useimmiten sileä nappi.

Ja tarkka-ampujallahan ei tuolloin tarkoitettu samaa asiaa kuin nykyään. Nimi tulee siitä, että joukoilla oli käytössään epätarkan musketin sijasta kiväärit, jotka olivat... noh, vähän tarkempia.

ASELAJISYMBOLIT

Yleisin käytössä ollut symbolinappi oli todennäköisesti kranaatinkuvalla varustettu. Se oli periaatteessa krenatöörien nappi, mutta jostain syystä sitä käytettiin armeijassa yleisemminkin. Se oli käytössä esimerkiksi sotaministeriön alaisilla sotilasvirkamiehillä, hevoskärryjen ajajilla, sekä ratsuväellä (numeron kanssa).

Suomessa se oli käytössä ainakin Suomen armeijan krenatööritarkk'ampujapataljoonan miehillä Turussa 1848-1856. Erään lähteen mukaan se olisi annettu kyseiselle pataljoonalle jo vuonna 1846 kun se perustettiin Suomen tarkk'ampujapataljoonan nimellä, mutta toinen lähde kertoo että siinä vaiheessa pataljoona käytti vielä sileitä nappeja.

Myös henkivartiokaartin alempiarvoisilla sotilailla vuoteen 1834 asti, ennen kuin hekin saivat kotkanapit.

     

Krenatööritarkk'ampujapataljoonan
aliupseeri kesäunivormussa.

Krenatööripataljoonan tykistömiehillä oli nappi

jossa kranaatin alla on tykinpiiput ristissä.

Vuonna 1856 krenatööritarkk'ampujapataljoonan nimeksi tuli Suomen harjoitustarkk'ampujapataljoona, ja vuosina 1857-1859 se toimi nimellä Suomen opetustarkk'ampujapataljoona. Näinä vuosina napeissa oli ohjeistuksen mukaan kirjaimet ФУ eli FU. Tällaisista napeista en kuitenkaan ole löytänyt kuvaa.

Muitakin symboleja armeijan napeista löytyi, esimerkiksi ristissä olevat kirveet, joita käyttivät pioneerit ja jotkut huoltojoukot. Mutta näiden käytöstä Suomen alueella en ole löytänyt tietoja.

    SIVIILIUNIVORMUJEN NAPPEJA

Niin kuin aiemmin mainittiin, oli jo 1800-luvun alussa siviiliunivormuissa käytössä kotkanappi, mutta myös monia muita malleja. Esimerkiksi maakuntien virkamiehillä oli usein napeissaan läänin vaakuna, samoin kuin maaherroilla ja aatelisilla (kyllä, myös aatelisille oli laissa määrätty oma virkapukunsa!). Tullivirkamiehillä taas oli leijonanappi, ja arkkitehdeillä "ja muilla taiteilijoilla" kullanvärinen nappi, jossa oli kruunu ja laakerinoksa.

 Mutta vasta vuonna 1839 annettiin ensimmäiset selkeät ohjeet yhtenäisistä siviilivirkapukujen napeista.

Piirrokset vuoden 1839 asetuksessa määrätyistä napeista.

Tällöin kotkanappi määrättiin yleisesti valtionhallinnon käyttöön. Postilaitokselle määrättiin kotkanappi, jossa kotkan alapuolella on postitorvet, ja Viipurin läänin virkamiehille - muista lääneistä poiketen - kotkanappi, jonka rinnalla oli Viipurin läänin vaakuna. Muiden läänien ja kuntien virkamiesten nappiin määrättiin vain pelkkä vaakuna.

Tuolloin Suomen alue oli jaettu kahdeksaan lääniin: Uudenmaan, Hämeen, Turun ja Porin, Viipurin, Mikkelin, Kuopion, Vaasan ja Oulun lääneihin. Läänien tuon aikaiset vaakunat löytyvät esim. Wikipediasta: https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_läänien_vaakunat#Läänit_Suomen_suuriruhtinaskunnassa_vuosina_1831-1917

Oikeuslaitoksen virkamiehille - tuomarit, syyttäjät, juristit ym. - saivat napin jossa on pylvään päällä kruunu, ja pylvässä kyltti jossa lukee ЗАКОНЪ (zakon) eli "laki". Nappi on muista tuon ajan napeista poiketen tasainen eikä kupera.

Tuossa 1839 asetuksessa myös aatelisille määrättiin edelleen lääninvaakunanapit. Kaikki napit olivat kullanvärisiä, paitsi lääkintävirastolla ja intendentinkonttorissa, jossa ne olivat hopeiset.

Niin kuin aiemmin mainittiin, vuosina 1856-1857 uusittu kotkavaakuna määrättiin Suomessa käyttöön ilmeisesti vasta 1860 annetulla asetuksella. Samassa asetuksessa määrättiin myös tie- ja vesirakennushallitukselle kotkanappi, joka muista poiketen oli hopeinen.

Lennätinlaitos 1860-1892

 

Vuoden 1860 asetuksessa lennätinlaitoksen napiksi tuli hopeinen nappi jossa on ristikkäiset salamat.  

 Vuonna 1892 nappiin lisättiin postitorvet.

    

Lennätinlaitos 1892-1917

Lennätinvirkailija 1870

Yksi suuri virkapukujen käyttäjäryhmä oli tietysti poliisit. Heidän napeissaan käytettiin ilmeisesti aluksi lääninvaakunaa, ja jossain vaiheessa kaupungeissa on alettu käyttää kaupungin omaa vaakunaa.

Löytämäni huonokuntoinen nappi, josta tarkemmin tihrustamalla erottaa Helsingin vaakunan. Nappi on siis kuulunut poliisille, joka löysi metsästä viinan salapolttajia, ja tuloksekkaan takaa-ajon jälkeen käydyn käsikähmän yhteydessä nappi on irronnut poliisin puvusta ja pudonnut pellolle Vantaan Tikkurilaan.  

 

Kun rautateitä alkoi 1800-luvun lopulla valmistua Suomeen, saivat rautatieläiset omat nappinsa. Ensimmäisessä versiossa oli sympaattinen veturi.

Vuonna 1871 alettiin valmistaa mystisempää versiota, jossa oli kirjaimet SJiF (Statens Järnväger i Finland). Vähän myöhemmin myös rautatieläisten napiksi vakiintui hopeinen kotkanappi.

Tässä yhteydessä en malta olla esittelemättä löytämääni vähän erikoisempaa rautatienappia. Venäjän puolella rautateillä oli oma nappi jokaiselle eri rautatielinjalle. Napeissa luki ympärillä "Главн. обществ. росс. желез. дорога", joka tarkoittaa Venäjän päärautateitä, tai jotain sinnepäin, ja keskellä oli kirjaimet jotka yleensä olivat linjan päätepysäkkien ensimmäiset kirjaimet. 

Tämä löytämäni on peräisin Pietari-Moskova -linjalta, jota kutsuttiin nimellä Nikolain rautatie (Николаевская железная дорога, Nikolajevskaja železnaja doroga), josta nappiin tuli kirjaimet Н.д.

Rautatievirkailijoita vuonna 1902. Paljon nappeja.

Ankkurinappia käytettiin luotsilaitoksessa.

Tämä nappi oli maanmittauslaitoksen, eli silloisen "Maanmittauksen ylihallituksen" käytössä

Ylioppilaspuvun takki vuodelta 1856.

Ja koska kaikilla vähänkään isommilla herroilla oli virkapuku,
niin sellainen oli myös ylioppilailla. Heidän napissaan oli lyyra.

Ja totta kai myös vangeilla oli oma virkapukunsa.
Omia nappeja heillä ei kyllä ollut, mutta silinterihattu
kuului vangin asuun aina 1800-luvun lopulle asti.
Tässä puku vuodelta 1880.

NAPPIEN VALMISTAJAT

Nappien valmistajia oli Venäjällä kymmeniä. Tässä valmistajia joiden nappeja tiedän Suomesta löydetyn.

Ehkä yleisin Suomeen tulleiden nappien valmistaja, ja Venäjälläkin tunnetuimpia, oli Buchin tehdas. Johann Tranzschel ja Burgard Buch perustivat erilaisia metalliesineitä valmistaneen tehtaan Pietariin vuonna 1816. Alkuvuodet se toimi nimellä Tranzschel&Buch.

Vuosien 1840-1843 tienoilla tehtaan omistajiksi tulivat veljekset Agaton ja Herman Buch. Toiminta jatkui Veljekset Buch -nimellä.

Toinen tunnettu nappisuku oli Kopeikin. Ivan Kopeikin perusti Pietariin vuonna 1840 tehtaan, jossa työskentelivät yhdessä perheen seitsemän veljestä. 

Vuonna 1858 veljekset ajautuivat riitoihin, ja heistä kaksi, A.I. Kopeikin ja Maxim Kopeikin perustivat omaa nimeään kantavat nappitehtaat.

Oheinen nappi on alkuperäisen tehtaan valmistama, ja kuten napissa sanotaan "1 COPT", eli parasta sorttia. Ja täytyy myöntää että kultauskin on siinä kieltämättä hyvin säilynyt.

Tämän napin on valmistanut G. A. Kornev. Muuta tietoa tehtaasta ei löytynyt, sori.

Pietarin lähellä sijaitsevan I. A. Chikinin nappitehtaan omistivat veljekset I. I. ja A. I. Chikin. Napissa puolestaan lukee A. O. Chikin. Erikoinen juttu.

Volchaninov oli Moskovassa sijainnut tehdas, jonka perusti Gavrila Gavrilovich Volchaninov vuonna 1820. Tehdas toimi vuoteen 1850 asti.

Napeissa on kirjaimet С.Ф.М.К.Г.Г.В. eli S.F.M.K.G.G.V. Viimeiset kolme kirjainta näyttäisivät tulevan omistajan nimikirjaimista, ja sitä edeltävät ovat lyhenne lauseesta Shut the Fuck up MotherfucKer. (Tai no, tuosta alkuosasta en ole ihan varma.)

----------

Lähteet ja lisätietoa:

Tietoa ja tunnistusapua nappeihin liittyen löytyy helpoimmin http://www.pugoviza.ru/ -sivustolta. Sivu on venäjänkielinen, mutta joten kuten käytettävissä Google-kääntäjän avulla.

Sotilaspuvuista on olemassa perusteellinen (mutta taas venäjänkielinen) sivusto http://antologifo.narod.ru/

Venäläisistä joukoista Suomessa on kirjoittanut Pertti Luntinen kirjassa The Imperial Russian Army and Navy in Finland 1808-1918, joka löytyy netistä osoitteesta https://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/170173/SH056_opt.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Napeista löytyy myös venäjänkielinen kirja Мундирные пуговицы Российской империи, jonka joku on laittanut ladattavaksi tuonne: https://vk.com/doc193545579_511717057?hash=8e09a9d86fece46526

Mark Conrad on kääntänyt englanniksi huimat määrät lähinnä sotahistoriaan liittyviä venäläisiä asiakirjoja sivullaan https://www.marksrussianmilitaryhistory.info/

Sieltä virkapukuaihetta käsittelee osoitteesta https://www.marksrussianmilitaryhistory.info/V19ORG.html löytyvä HISTORICAL DESCRIPTION OF THE CLOTHING AND ARMS OF THE RUSSIAN ARMY, Volume 19, Parts A and B, Organization 1825-1855, by A.V. VISKOVATOV, sekä joukkojen sijaintia "Reorganization of Army Infantry, 1833" osoitteessa https://www.marksrussianmilitaryhistory.info/5943InfReorg1833.htm

Suomalaisista asepuvuista on kirjoittanut Ole Gripenberg kirjassa "Finsk krigsmannabeklädnad / Suomalainen sotilaspuvusto", sekä siviiliunivormuista kirjassa "Civiluniformer i Finland".